Miehet innokkaampia vaalikoneen käyttäjiä kuin naiset

MTV3 Uutisten syyskuun lopulla avaama vaalikone on tähän mennessä kiinnostanut enemmän miehiä kuin naisia.

Konetta on nyt käyttänyt 208 251 kiinnostunutta, joista 41 528 on ollut miehiä ja 35 366 naisia. Kaikki vaalikonetta kokeilleet eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet taustatiedoissa sukupuoltaan.

Maikkarin vaalikoneen avulla on näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa mahdollisuus vertailla puolueiden eroja kuntalupauksissa, kun kone ilmoittaa puolueen kannan kuhunkin kysymykseen.

Vaalikoneessa voi selvittää ehdokkaiden näkemyksiä muun muassa kuntataloudesta, kuntaliitoksista, kuntien palveluista ja elinympäristöstä.

Myös muutoksia ehdokkaiden mielipiteissä on mahdollista seurata vaalikoneessa, kun mukana on kysymyksiä neljä vuotta sitten julkaistusta kuntavaalikoneesta.

Kuntavaalit järjestetään 28. lokakuuta. Ehdokkaita syksyn kuntavaaleissa on yhteensä 37 125, mikä on hieman vähemmän kuin neljä vuotta sitten. Valtuutetuille paikkoja Suomen kunnissa on jaossa vajaat 10 000.

Kuntakohtaiset erot ovat suuria. Helsingissä yhtä valtuustopaikkaa kohden on 12 ehdokasta. Ristijärvellä lähes jokainen ehdokas saa valtuustopaikan. Siellä 17 paikkaa valtuustossa tavoittelee 20 ehdokasta.

Naiset vähemmistönä myös ehdokkaissa

Lokakuun kuntavaaleissa naisia on ehdolla vajaat 40 prosenttia kaikista ehdokkaista.

Tilanne on historiallinen, sillä naisten osuus ehdokkaista on kääntynyt laskuun ensimmäisen kerran neljään vuosikymmeneen.

Tänä vuonna kasvu on taittunut, ja ehdokkaiden osuus on laskenut vuoden 2000 vaalien tasolle.

Lue myös:

    Uusimmat