Windows-puhelimien tarina ei ainakaan virallisesti ole vielä päättynyt, mutta Microsoftillta on jo pidemmän aikaa tehty töitä Android- ja iPhone-käyttäjien elämän helpottamiseksi. The Vergen Microsoft-toimittaja Tom Warren jututti Microsoftin Joe Belfiorea ja selvitti, mitä Microsoft käytännössä tarkoittaa, kun se Twitterissä sanoo Windows-tietokoneiden rakastavan käyttäjän kaikkia laitteita.
Takavuosina Belfiore tunnettiin Windows-puhelimien kehityksestä vastaavana johtajana, mutta mies piti hiljattain välivuoden perheensä kanssa reissaten, ja reissun jälkeen hän vastaa nyt Microsoftilla kuluttajille suunnatuista Windows-toiminnoista ja -sovelluksista. Reissunsa aikana Belfiore muun muassa aiheutti hämmennystä twiittaamalla iPhonella, mutta toki virkavapaalla oleva mies on vapaa näin tekemään. Belfioren iPhone-käyttö kuvastaakin Microsoftin sisällä tällä hetkellä vallitsevaa henkeä. Käyttäjillä on usein käytössä eri merkkisiä ja eri alustoilla toimivia laitteita, joten Microsoft haluaa mieluummin olla mukana niissä kaikissa, kuin tuputtaa väkisin omia laitteitaan.
Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadellan ennustuksen mukaan jossain vaiheessa ihmisillä tulee olemaan käytössä keskimäärin kuusi laitetta, joita käytetään säännöllisesti. Microsoftilla ymmärretään hyvin, että valtaosa niistä ei tule olemaan Windows-laitteita, joten yhtiö haluaa helpottaa myös Android- ja iOS-laitteiden käyttöä.
Microsoft esitteli juuri Build-kehittäjäkonferenssissaan Windows 10:n tulevia muutoksia, jotka helpottavat Android-, iOS- ja Windows-laitteiden yhteiskäyttöä. Mukana on Applen laitteista tuttuja piirteitä, mutta Microsoft ei halua ominaisuuksilla väkisin sitoa käyttäjiä tietyille laitteille, vaan päin vastoin helpottaa eri laitteiden käyttöä ristiin. Käyttäjä voi esimerkiksi jatkaa mobiilisovelluksen, kuten Wordin, käyttöä siitä, mihin tietokoneella jäi. Vastaavasti Microsoft on tuomassa yhtenäisen leikepöydän, jolla voi kopioida kuvan tai tekstin tietokoneella ja liittää sen puhelimeen.
Microsoftin suunnitelmat eivät ole helppoja toteuttaa, sillä esimerkiksi Applen järjestelmissä on paljon rajoituksia kolmannen osapuolen, eli tässä tapauksessa Microsoftin sovelluksille. Esimerkiksi eri laitteiden välinen leikepöytä on tarkoitus toteuttaa Microsoftin viime vuonna ostaman SwiftKey-näppämistösovelluksen avulla, jolloin se toimii eri alustoilla ja eri sovelluksissa. Mikäli Androidilla tai iOS:llä tulee vastaan esteitä, aikoo Microsoft parhaansa mukaan nämä esteet kiertää, Belfiore kuvailee.
Uusimmat
-
10:14
MTV Malmössä: Kritisoitu Israel Euroviisujen finaaliin, näin ilta sujui areenalla: "Ehkä pientä häiriköintiä oli"
-
10:05
Kommentti: Läskiviha ei paranna lihavuutta
-
10:05
Mies syytettynä kihlatun kidutusmurhasta: Kemiallisia palovammoja ja kuristamista
-
10:01
Veera vihasi liikuntaa ja kehoaan, kunnes yksi asia muutti kaiken – "On vapauttavaa sanoa ääneen olevansa lihava"
-
09:59
Pöllöraati pui SDP:n nousua: "Hyödyt valuvat Lindtmanille, vaikka ukkoa ei näy missään"
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyökkää huippupaikalta voittotaisteluun
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
Perheenäiti poltettiin elävältä Vantaalla – ex-puolisoa syytetään kunniamurhasta
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
Lataa lisää