Michiganin kouluampumisesta lisätietoa: 15-vuotiasta epäiltyä syytetään neljästä murhasta

Yhdysvalloissa Michiganissa tapahtuneesta kouluampumisesta epäiltyä 15-vuotiasta poikaa syytetään muun muassa neljästä murhasta.

Epäiltyä vastaan nostettiin keskiviikkona syytteet myös esimerkiksi ampuma-ase- ja terrorismirikoksesta.

Asiasta kertoi muun muassa uutiskanava CNN. Epäilty on asianajajansa välityksellä ilmoittanut olevansa syytön.

Tiistaina Michiganissa Oxfordin pikkukaupungissa tapahtuneessa kouluampumisessa kuoli neljä ihmistä ja haavoittui seitsemän.

Kuolleet olivat 14–17-vuotiaita oppilaita.

Heistä kolmen kerrottiin kuolleen samana päivänä, kun ampuminen tapahtui ja yhden seuraavana päivänä sairaalassa.

Haavoittuneista kuusi oli oppilaita ja yksi opettaja.

Epäilty on koulun oppilas, ja hänen epäillään käyttäneen isänsä ostamaa puoliautomaattiasetta, CNN kertoi.

Poliisin mukaan teon motiivi on vielä epäselvä.

Lue myös:

    Uusimmat