Michiganin kouluampujan äiti todettiin syylliseksi lapsensa tekemiin henkirikoksiin

Tapaus liittyy kouluampumiseen, jossa teini-ikäinen poika surmasi neljä ihmistä vuonna 2021.

Yhdysvalloissa kouluampujan vanhempi on ensimmäistä kertaa todettu syylliseksi henkirikokseen lapsensa tekoihin liittyen.

Päätös koskee Michiganissa vuonna 2021 tapahtunutta ampumista, jossa teini-ikäinen poika surmasi neljä ihmistä paikallisessa koulussa.

Tätä nykyä 17-vuotias ampuja on tuomittu jo aiemmin elinikäiseen vankeusrangaistukseen muun muassa neljästä murhasta.

Michiganissa valamiehistö puolestaan katsoi tiistaina, että pojan äiti oli syyllistynyt neljään rikokseen, jotka vastaavat suomalaisessa oikeusjärjestelmässä jotakuinkin tappoa tai kuolemantuottamusta.

Oikeuden on määrä lukea ampujan äidille tuomio huhtikuussa. Häntä uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio.

Pojan isää odottaa oikeudenkäynti maaliskuussa.

Ase oli aikainen joululahja

Vanhempien kerrotaan hankkineen pojalleen aseen, jolla poika ampui uhrinsa. Oikeuden mukaan vanhemmat eivät olleet ottaneet huomioon pojalla olleita mielenterveysongelmia.

Syyttäjä totesi loppulausunnossaan, että äiti olisi voinut estää veriteon ottamalla aseen pois tai esimerkiksi ilmoittamalla kouluun, että lapselle on hankittu käsiase. 

Puolustuksen mukaan äiti ei olisi voinut estää pojan tekemisiä ja kysyi, tietävätkö kaikki vanhemmat koko ajan, mitä heidän lapsensa tekevät.

Äiti sanoi lausunnossaan oikeudessa, että pojan isä oli ostanut aseen aikaisena joululahjana ja että äiti vei pojan ampumaradalle. 

Äiti sanoi, että oli isän vastuulla varastoida ase kotona. Äidin mukaan asetta oli määrä käyttää vain ampumaradalla. Äidin mukaan hän ei olisi koskaan uskonut poikansa olevan kykenevä tekoon, jonka tämä teki.

–  Toivon, että hän olisi tappanut meidät (uhrien) sijaan, äiti sanoi.

Syyttäjä: Vanhemmat olivat koululla ampumispäivänä

Syytteen mukaan vanhemmat kutsuttiin koululle samana päivänä, jona ampuminen tapahtui. Opettaja oli löytänyt pojan pöydältä väkivaltaisen piirroksen. Koulu oli kehottanut vanhempia hakemaan pojalle apua.

Syytteessä todetaan, että vanhemmat eivät vieneet lastaan kotiin ja tämä palasi tunnille. Myöhemmin tämän jälkeen hän meni käymään vessassa ja tuli ulos aseen kanssa, jonka hän laukaisi kaikkiaan 30 kertaa.

Yhdysvalloissa tapahtuu huomattava määrä ampuma-aserikoksia, joihin liittyvät nuoret tekijät. Paine vanhempien rankaisemiseen lasten mahdollisuudesta käyttää tai päästä käsiksi aseeseen on kasvanut.

Syytteiden ulottaminen vanhempiin on kouluampumistapauksissa epätavallista. 

Vanhempia on tuomittu aiemminkin ampumistapauksiin liittyen, mutta uutiskanava CNN kuvailee Michiganin tapauksen olevan ensimmäinen kerta, kun ampujan vanhemman on katsottu olleen suoraan vastuussa lapsensa tekemistä surmista.

Lue myös:

    Uusimmat