Michael Schumacherin arvostus Mika Häkkistä kohtaan jätti kaikki muut varjoonsa – edes F1-mestari ei usko saaneensa samaa
Kaikista MM-taistelupareistaan Michael Schumacher nosti Mika Häkkisen korkeimpaan arvoon, uskovat saksalaislegendan kanssa tiukkoja F1-taisteluita käyneet Damon Hill ja David Coulthard.
Schumacherin tallitoverit ja arkkiviholliset istuivat haastateltavaksi kertomaan mielipiteensä tänään 50 vuotta täyttävästä seitsenkertaisesta maailmanmestarista.
Molemmat brittikuskit, Damon Hill ja David Coulthard, pystyivät autoillaan haastamaan ensin Benettonilla ja sittemmin Ferrarilla mestaruuksia voittaneen Schumacherin – ja monesti jopa lyömään hänet – mutta suomalaisten kaltaista arvostusta kumpikaan ei usko saaneensa.
– Luulen, että hän arvosti Mika Häkkistä paljon enemmän kuin minua, Hill tunnustaa.
– Minä olin onnekas, että pääsin edes formula ykkösiin, saati taistelemaan maailmanmestaruudesta. En usko, että hän otti minua tosissaan, mutta toivottavasti pääsin yllättämään hänet muutaman kerran, vuoden 1996 maailmanmestari hymyilee.
Hill kävi Schumacherin kanssa verisiä taisteluita vuosina 1994 ja 1995 päästyään Ayrton Sennan traagisen poismenon jälkeen Williamsin mestaruuskandidaatiksi. Lopulta hän voitti mestaruutensa Schumacherin vaihdettua vielä kaukana loistonpäivistään olevalle Ferrarille.
Sennalla oli Prost, Schumacherilla Häkkinen
David Coulthard kävi Williamsilla ja ennen kaikkea McLarenilla niin ikään kovia taisteluita Schumia vastaan. Sekä hän että Hill pitävät näin poikkeuksellisen kuljettajan edes ajoittaista haastamista kunniakkaana asiana omalla urallaan.
– Hänen sitoutumisensa, fyysinen omistautumisensa ja hänen työetiikkansa tiimin kanssa olivat jotain, johon piti tähdätä. Hän oli se mittatikku, Coulthard näkee.
Jokaisella tähtikuskilla on joku, johon hän itseään lopulta vertaa. Sennalla se oli Alain Prost, Nigel Mansellilla ehkä Nelson Piquet. Schumacherilla se oli Mika Häkkinen.
– Ajoin Mikan rinnalla, joka oli yksi harvoista jätkistä, jota hän todella arvosti tämän puhtaan nopeuden tähden. Minulla olisi siis aika hyvä näköala kahteen poikkeukselliseen kuskiin, joten minun piti antaa kaikkeni lyödäkseni nämä jätkät satunnaisesti, Coulthard kertoo.
Uransa parhaiksi hetkikseen Coulthard nostaakin tilanteet, joissa hän pystyi nousemaan korkeimmalle korokkeelle näiden miesten väliin. Kenen lyöminen siis tuntui parhaalta?
– He kaksi: Mika ja Michael. Sen takia Mika, että hän ajoi samaa autoa, joten siinä oli suora vertailukohta.
– Michael oli kuitenkin voittava kone. Hän oli se, johon Mika tähtäsi. Siinä mielessä hän oli kukkulan kuningas ja se kuski, joka määritteli sen aikakauden F1:ssä, Coulthard kehuu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää