Michael Moore: "Gwen Stefani on syy siihen, miksi Donald Trump hakeutui presidentiksi"

Tunnettu yhteiskuntakriitikko, dokumentaristi ja kirjailija Michael Moore väittää, että muusikko Gwen Stefani sai Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hakeutumaan ehdokkaaksi.

Michael Mooren, 64, kuvaama, vuoden 2016 presidentinvaaleja käsittelevä Fahrenheit 11/9 -dokumentti sai juuri ensi-iltansa Toronton elokuvafestivaaleilla. Moore kertoi The Hollywood Reporter -lehdelle haastattelunsa yhteydessä, miksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, 72, hänen mukaansa oikeasti hakeutui ehdokkaaksi.

Mooren mukaan Donald Trump halusi näyttää televisioyhtiö NBC:lle olevansa suositumpi kuin Gwen Stefani, 48, ja aloitti tämän myötä vaalikampanjansa. 

Moore kertoo, että The Voice -ohjelmassa valmentajana toiminut Stefani oli tienannut suuremman summan pestistään kuin TrumpDiili-ohjelmasta. Mooren mukaan Trump olisi suivaantunut asiasta ja päättänyt tämän vuoksi asettua ehdolle. 

– Hän oli puhunut ehdolle asettumisesta jo vuodesta 1988 alkaen, mutta ei hän oikeasti halunnut presidentiksi. Hän halusi vain saada NBC:n hyökkäämään toista televisioyhtiötä vastaan. Se vain lähti käsistä, Moore kertoo haastattelussa.

Lue myös:

    Uusimmat