Michael Buble yllätti Suomen-keikallaan: Kiitti Esa Tikkasta!

Kanadalainen laulajatähti Michael Buble konsertoi perjantai-iltana Helsingin Hartwall Areenalla, ja kiitteli suomalaista jääkiekkolegendaa spiikeissään.

Suurena jääkiekkofanina tunnettu Michael Buble esiintyi perjantaina Helsingin Hartwall Areenalla. Kanadalaistähti on mitä ilmeisemmin seurannut silmä kovana Sotshin talviolympialaisia, sillä hän esitteli bändinsä persoonallisin sanakääntein.

– Ainut mitä hän vihaa, ovat ruotsalaiset jääkiekkoilijat, Buble lausui yleisölle rumpalistaan.

Arvatenkin suomalaisyleisö yltyi hurjaan kannustukseen ja huutomyrskyyn. Leijonat hävisi Ruotsille perjantaina välieräottelussa, ja saavat lauantain pronssipelissä vastaansa USA:n.

Jääkiekkoaiheiset spiikit eivät loppuneet tähän, sillä Buble kiitti konserttinsa aikana suomalaista jääkiekkolegendaa Esa Tikkasta, jonka kanssa hän pääsi pelaamaan pingistä Suomen-vierailunsa yhteydessä.

Tikkanen on julkaissut kaksikon tapaamisesta myös kuvan Twitter-tilillään.

Varman hittipotpurin suomalaisfaneilleen tarjoillut kanadalainen otti konsertin aikana paljon kontaktia yleisöön, tarjoili välispiikeissään stand up -komiikkaa ja sanoi usemman kerran kiitokset suomenkielellä. Hän esitti keikallaan muun muassa kappaleet Crazy Love, Cry Me a River ja Everything.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat