Metsäteollisuus jätti Suomen mallin suunnittelun

Vientialojen uusi työmarkkinamalli vesittymässä 2:06

Suunnitelmat uudesta työmarkkinamallista kokivat keskiviikkona takaiskun, kun Metsäteollisuus ilmoitti irtautuvansa keskusteluista. Teknologiateollisuus ja Kemianteollisuus kertoivat kuitenkin olevansa valmiita jatkamaan valmistelua.

Jos neuvottelut jatkuvat, nyt mukana olevat vientialat kattavat Teknologiateollisuuden mukaan 70 prosenttia Suomen tavaraviennistä ja 65 prosenttia kokonaisviennistä. Jos Metsäteollisuus olisi ollut mukana, olisi kokonaisviennin kattavuus ollut 81 prosenttia.

Teknologiateollisuuden mukaan hanke on Suomelle ensiarvoinen, koska sen tavoitteena on edistää kilpailukykyä ja työllisyyttä.

– Neuvotteluja kannattaa ilman muuta jatkaa. Vientiliitot ovat käyneet uudesta työmarkkinamallista rakentavaa keskustelua, ja niillä on pitkälle menevä yhteinen näkemys viennin vastuullisesta roolista sopimuskierrosten avaajana, sanoo Kemianteollisuuden johtaja Jyrki Hollmén tiedotteessa.

Työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen Metsäteollisuus ry:stä vahvistaa, ettei järjestö ole tässä vaiheessa valmis sitoutumaan muodolliseen prosessiin siitä, miten syksyn neuvottelut käydään.

– Meillä on tarve meidän omien työehtosopimustemme muuttamiseen samalle tasolle kuin muualla teollisuudessa. Haluamme, että meillä on mahdollisuus myös ne muutokset neuvotella meidän haluamallamme tavalla, Pärssinen sanoo.

Vielä viime kuussa mallia esiteltiin.

Suomen uusi työmarkkinamalli esittelyssä 2:17

Paperiliitto: Ilmentää kovia tavoitteita

Paperiliiton työehtosopimus päättyy syyskuun lopussa. Tulevat työehtosopimusneuvottelut toteutetaan Paperiliiton mukaan liittokierroksena. 

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvioi, että Metsäteollisuuden irtiotto ilmentää työnantajan entisestään koventuneita tavoitteita.

– Metsäyhtiöt ovat vastikään kertoneet viime vuoden tuloksensa, jotka ovat huippuluokkaa. Tästä huolimatta työnantaja pitää paperiteollisuuden työehtosopimusta liian kalliina ja haluaa siihen järeitä muutoksia. Työnantaja tulee todennäköisesti esittämään liittokierroksella ylimitoitettuja vaatimuksia, Vanhala sanoo tiedotteessa.

EK vetäytyy useista keskusjärjestösopimuksista 0:58

Lue myös:

    Uusimmat