Suomeen saapunut alkusyksyn viileys ei ole kaikkien odottama. Lämpöä havittelevien kannattaa suunnata pitkälle etelään.
Epävakaista ja viileää säätä on povattu Suomeen, mutta myös muualle Eurooppaan. Alkusyksyn viileys valahtaa meteorologi Joonas Koskelan mukaan Keski-Eurooppaan saakka.
Lämpöä hakevien on siis suunnattava vielä etelämmäksi. Koskelan mukaan tyypillistä suomalaista kesäsäätä tavoitteleville löytyy sopivia kohteita esimerkiksi Etelä-Ranskasta tai itäisestä Euroopasta.
– Jos oikein kunnolla haluaa lämpöä, niin täytyy mennä Välimerelle saakka, Koskela kertoo.
Lue myös: Sään kuukausiennuste hytisyttää: "Ihan kunnon kylmänpurkaus"
Välimerellä ja sen ympäristössä lämpötila kohoaa yli 30 asteen ja sateet ovat vähäisiä. Lämpöisiksi lomakohteiksi Koskela vinkkaa esimerkiksi Espanjan, Etelä-Italian, Kreikan ja Turkin.
Viileneminen näkyy kuitenkin koko Euroopassa. Espanjassakin äärimmäiset 45 asteen helteet ovat vaihtuneet noin 30 asteeseen.
– Se on oikeasti aika radikaali 15 asteen viileneminen, mutta huomattavasti miellyttävämpää, Koskela kertoo.
Saapuuko lämmin ilma vielä Suomeen? Katso video yltä.