Mestarien liigan kaikkien aikojen maalintekijä lopettaa uransa: "Minulla ei ole enää motivaatiota"

Saksalainen jalkapallolegenda Anja Mittag lopettaa uransa. Hän on voittanut urallaan olympiakultaa, kolme Euroopan mestaruutta, yhden maailmanmestaruuden sekä kahdesti Mestarien liigan.

Mestarien liigan kaikkien aikojen maalintekijä Mittag julkisti tiedon Twitter-tilillään. Saksalainen oli pelannut viime vuodet ruotsalaisessa FC Rosengårdissa. Mestarien liigan voitot tulivat Turbine Potsdamin paidassa.

– Olen surullinen, mutta samalla iloinen. Olen miettinyt tätä viime kauden päättymisestä lähtien. Minulla ei ole enää motivaatiota jatkaa pelaamista syksyn peleissä. Minun täytyy olla rehellinen itselleni sekä joukkueelle, Mittag sanoi Sydsvenskanille.

Mittag kertoi joukkuetovereilleen päätöksestä sunnuntain harjoituksissa.

– Se oli rankkaa. Olin erittäin liikuttunut, enkä saanut sanotuksi hirveästi mitään. Toivon, että se ei ollut niin iso yllätys heille, Mittag kertoo.

Saksalaistähti pelaa viimeisen ottelunsa 20. toukokuuta. Mittag lopetti maajoukkueuransa vuonna 2017. Mittag pelasi Saksan maajoukkuepaidassa 158 ottelua ja viimeisteli 50 maalia. Mestarien liigan kaikkien aikojen maalintekijän paikkaa Mittag pitää 51 osumalla.

Lue myös:

    Uusimmat