Mestarien liiga -välierä päättyi kyseenalaisesti – erikoisvihellyksellä raskas hinta Bayern Münchenille?
Real Madridin ja Bayern Münchenin välisessä dramaattisessa jalkapallon Mestarien liigan toisessa välieräottelussa nähtiin kiistanalainen episodi lisäajan loppupuolella.
Kotijoukkue Real Madrid nousi vaihtomies Joselun 88. minuutilla ja lisäajan alussa iskemillä maaleilla 2–1-voittoon ja eteni Mestarien liigan finaaliin kahden ottelun yhteistuloksella 4–3.
Bayern Münchenin Matthijs de Ligt sai kuitenkin pallon vielä Joselun osumien jälkeen lisäajalla häkkiin. Puolalaiserotuomari Szymon Marciniak oli vain viheltänyt täpärältä näyttäneen tilanteen jo tätä ennen poikki, paitsioksi, eikä videotarkistusta odotettu. Tv-kuvien perusteella jäi ilmaan kysymys: oliko tilanne todella paitsio?
MTV Urheilun studioisäntä Peetu Pasanen nosti selostaja Tuomas Virkkusen huomion esiin: Jalkapallossa pelin tavataan antaa jatkua selvänoloisissakin paitsiotilanteissa loppuun asti. Nyt tilanne ei näyttänyt selvältä, eikä silti annettu.
– Nyt oli kerrankin tilanne, jonka olisi kannattanut antaa mennä. Sitten katsotaan vasta, kun on videot käytössä, oliko tämä sääntöjenmukainen maali, Pasanen sanoi.
Pasanen kysyi, voiko olla, että paine meni tuomarin ihon alle.
Asiantuntija Juho Rantala ihmetteli hänkin erikoista hetkeä. Asiantuntija Jari Litmanen huomautti, että tilanteessa ei olisi tarvinnut odottaa kauaakaan videotarkistuksen kanssa.
Katso Bayern-leirin tunteet kuumentanut tilanne studioanalyysien kanssa ylälaidan videolta.
Real Madrid kohtaa 1. kesäkuuta Lontoon Wembleyllä pelattavassa loppuottelussa saksalaisseura Borussia Dortmundin.
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää