Mertaranta: Tänään nähdään Boltin todellinen iskukyky

MTV3 Total -kanavien selostaja Antero Mertaranta odottaa Usain Boltilta 9,90 alitusta Lontoon Timanttiliigan kilpailussa.

Tänä iltana Lontoon olympiastadionilla juostaan viimeinen Timanttiliiga-startti ennen parin viikon päästä alkavia Moskovan MM-kisoja.

– Täytyy sanoa, että minä odotan nyt ilman muuta 9,8 alkavaa aikaa. Olosuhteet ovat tietysti pieni kysymysmerkki, jos on sateista ja tuulista, mutta normaalikelissä täytyy odottaa sellaista aikaa. Se kertoo silloin sitä, että ollaan menossa oikeaan suuntaan, Mertaranta pohtii kisapäivän aamuna.

– Satanen on sikäli mielenkiintoinen, että tällä kaudella siellä on monta miestä, jotka ovat juosseet paremmin kuin Bolt. Sen takia juuri korostuu se, mikä hänen iskunsa tänään on.

Carter hyvä mittari

Bolt juoksi kauden parhaan aikansa 9,94 juhannusviikonloppuna Jamaikan mestaruuskisoissa. Tänään hän asettuu viivalle muun muassa maanmiestään Nesta Carteria vastaa, joka juoksi heinäkuussa ajan 9,87.

– Näistä kavereista Carter on hyvä mittari. James Dasaolu on siitä mielenkiintoinen kaveri, että siellä on potentiaalia kovempaankin kuin 9,91. Hänhän on ollut pirun kova hallitykki, muttei ole ulkoradoilla menestynyt. Muutamat ajat kertovat siitä, että siellä on potentiaalia, Mertaranta listaa Boltin haastajia.

– Sen sijaan muista eurooppalaisista, kuten Christophe Lemaitresta tai Jimmy Vicaut'sta ei kannata puhuakaan Boltin osalla. Satanen on niin herkkä laji, että mitaleille on mahdollisuutta, jos menee todella tiukalle. Se on sitten taas eri asia.

Mertarannan mukaan on päivänselvää, että Bolt juoksee Moskovassa mestariksi sekä 100 että 200 metrillä. Ainoa kysymys kuuluu, että miten käy pikaviestissä.

– 200 metrillä tiedetään jo yhden näytön perusteella, että vaikka Warren Weir on lähellä sitä, niin todellisuudessa hänestäkään ei kuitenkaan ole Boltin uhkaajaksi, Mertaranta uskoo.

Suora lähetys yleisurheilun Timanttiliigan 1. päivän kilpailuista perjantaina kello 21.50 ja 2. päivän kisat lauantaina kello 16.50 MTV3 MAX Sport 1:llä ja Katsomo.fissä.

Lue myös:

    Uusimmat