Mert Otsamo ei luottanut nuorempana omiin kykyihinsä – nyt hän on Suomen yksi tunnetuimmista vaatesuunnittelijoista: "Ystävät pakottivat hakemaan mukaan ohjelmaan"

Erikoishaastattelussa muotisuunnittelija Mert Otsamo:"Design-filosofiani on ääripäiden kautta tasapainoon" 13:17
Erikoishaastattelussa muotisuunnittelija Mert Otsamo: "Design-filosofiani on ääripäiden kautta tasapainoon"

Huippuvaatesuunnittelija Mert Otsamo esitteli uuden mallistonsa Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Oululaislähtöinen Mert Otsamo nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2009, kun hän osallistui Muodin huipulle -ohjelmaan, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Sen jälkeen hänen luomuksiaan ollaan nähty lukuisissa gaaloissa ja Linnan juhlissa. 

Otsamo oli vieraana  Viiden jälkeen -ohjelmassa, jossa hän esitteli uusia luomuksiaan. Otsamo on tunnettu pääasiassa iltapuvuistaan, mutta nyt hän on ammentanut mallistoaan myös laajemminkin. 

– Tein malliston korona-aikaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni Netflixiä katsellessa ja univelkoja kuitatessa. Sen jälkeen menin työhuoneelle, ja tein mun ylijäämäkankaista malliston. Halusin tuoda sen kautta myös hieman esille "käytettävämpää" muotia, ettei olisi pelkästään iltapukuja, hän kertoo ohjelman juontaja Baba Lybeckin ihaillessa samalla persoonallisia jakkuja. 

Mistä kaikki alkoi?

Otsamo opiskeli kotikaupungissaan Oulussa vaatetusalaa, 19-vuotiaana hän päätti muuttaa Helsinkiin unelmiensa perässä. Baba Lybeckiä kiinnostikin tietää, onko urahaaveet olleet Otsamolle selvät pienestä pitäen.

– En nyt menisi niinkään sanomaan. Musta piti tulla sarjakuvapiirtäjä tai taiteilija. Olen aina piirtänyt ja mun ystävät silloin pakotti hakemaan minut Muodin Huipulle -ohjelmaan. Onneksi pakottivat.

– Voin myöntää, että minulla oli nuorempana haave olla vaatesuunnittelija, mutta en uskonut itseeni, sillä se on hyvin haluttu ala, hän jatkaa haastatelussa.

Millainen on Mert Otsamon muotifilosifia? Tekeekö hän luomuksensa alusta loppuun? Katso koko haastattelu videolta!

Viiden jälkeen -ohjelma Maikkarilla joka arkipäivä kello 17!


Lue myös:

    Uusimmat