Merkittävä tieteellinen löytö: 46 000 vuotta vanha jäätynyt lintu löytyi Siperiasta

Ruotsalaistutkija löysi tutkijaryhmänsä kanssa jäätyneen linnun, joka osoittautui 46 000 vuotta vanhaksi tunturikiuruksi, kertoo Suomessa Suomen Luonto ja maailmalla lukuisat mediat.

Suomen Luonnon mukaan lintulöytö on poikkeuksellinen, sillä kokonaisina samalta aikakaudelta on löydetty vain nisäkkäitä.

Tunturikiuru löytyi tunnelista Indigirka-joen sivujoen varrella noin seitsemän metriä maanpinnan alta. Uutiskanava CNN kertoo, että linnun löysivät alun perin paikalliset fossiilien etsijät, jotka antoivat linnun edelleen tutkijoille.

Lintu on tänään Communications Biology -sarjassa julkaistun tutkimuksen mukaan noin 46 000 vuoden ikäinen. Lintu on säilynyt Siperian ikiroudassa huomattavan hyvin.

Tutkimuksen päätekijä on professori Love Dalén Ruotsin luonnontieteellisestä museosta.

– Olimme yllättyneitä kun saimme radiohiiliajoituksen tulokset, sanoi Dalén Suomen Luonnolle.

Video: Rengastuksella uutta tietoa lintujen elämästä (artikkeli jatkuu videon jälkeen)

Uutta tietoa lintujen elämästä 1:58

– Se oli ainoa samalla matkalla löytynyt lintu, mutta löytöihin kuului kyllä nisäkkäitä kuten luolaleijona, jänis, susi ja mammutti.

Laji esiintyy myös Suomessa, mutta hyvin harvalukuisena. Suomen lintuatlaksen mukaan Suomessa pesii noin 0–10 paria tunturikiuruksi.

Lue myös:

    Uusimmat