Merkel: Hallitustunnusteluissa yhä syviä erimielisyyksiä - hallitussopu haussa Saksassa tänään

Liittokansleri Angela Merkelin mukaan saksalaispuolueiden välisissä hallitustunnusteluissa on yhä merkittäviä erimielisyyksiä. Merkel sanoo kuitenkin toivovansa, että sopuun päästäisiin päivän aikana.

Saksan seuraavan hallituksen pohjasta pitäisi saada alustava sopu vielä tänään. Sen jälkeen osapuolet päättävät, jatkavatko ne varsinaisiin hallitusneuvotteluihin.

Neuvotteluja käydään kristillisdemokraattien, vihreiden ja liberaalipuolueen kesken, ja niiden näkemykset ovat olleet hyvin kaukana toisistaan. Kiistakysymysten joukossa on muun muassa maahanmuutto.

Puolueiden yhdistelmää on jo testattu osavaltioissa, mutta ei vielä koko Saksassa. Siksi niiden muodostaman hallituksen vakaudesta on vain arvailuja.

Hankala tilanne on seurausta syyskuun vaaleista, joissa sekä Merkelin kristillisdemokraatit että toinen perinteinen valtapuolue sosiaalidemokraatit kärsivät pahan tappion. Sosiaalidemokraatit ilmoittivat, etteivät ne jatka hallitusyhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa.

Jos hallitustunnustelut kariutuvat, Spiegel-lehden mukaan edessä ovat uudet vaalit.

–  Kukaan ei halua sitä. Mutta riittääkö se oikeutukseksi liittoumalle? 

Lue myös:

    Uusimmat