Merivartiostolta koskettava kirjoitus veneilijöille raskaan vuorokauden jälkeen: "Näin traagisia päiviä on onneksi harvoin, mutta silti aivan liikaa"

Eilen Airistolla tapahtuneessa veneonnettomuudessa kuoli kaksi purjeveneessä ollutta miestä purjeveneen ja moottoriveneen törmättyä toisiinsa. Länsi-Suomen merivartiosto muistuttaa Facebookissa pitkän yön jälkeen kirjoitetussa tekstissään veneilijöitä käytössäännöistä merellä.

– Sanotaan että Suomessa on kahdenlaisia kippareita: niitä jotka ovat ajaneet karille ja niitä jotka eivät vielä ole ajaneet karille. Otsikkoon on helppo uskoa viimeisten 24 tunnin tapahtumien jälkeen. Lauantai oli monin tavoin raskas päivä meripelastuksen saralla, he aloittavat pitkän kirjoituksensa.

Meripelastuksella oli eilen useita vaativia päällekkäisiä tehtäviä ja Airistolla sattunut veneiden yhteentörmäys oli vakavin eilisistä turmista.

– Airistolla sattuneen yhteentörmäyksen lopputulema muuttui sitä tummemmaksi mitä vähemmän päivää oli jäljellä. Näin traagisia päiviä on onneksi harvoin mutta silti aivan liikaa.

Ylilyöntejä netissä

Merivartiosto huomauttaa, että nettikeskustelussa on menty Airiston onnettomuuden suhteen jo ylilyönteihin.

– Vakavista onnettomuuksista selvinneet kantavat seurauksia mukanaan elämänsä loppuun saakka tavalla tai toisella. Erityisesti ne heistä, jotka ovat läheisiään onnettomuudessa menettäneet. Tämän toivoisi kaikkien ymmärtävän ja heitä kunnioittavan, kirjoituksessa todetaan.


Vartiosto kirjoittaa veneilijöille myös muistilistan viitaten yleisesti viime yönä sattuneisiin onnettomuuksiin, joita he avaavat tekstin lopuksi.

– Kun näitä tehtäviä kohtaa työssään toivoisi ihmisten sisäistävän muutaman tärkeän asian. Erityisesti aikuisten ihmisten.

Lista:

· Aluksessa yksi on aina päällikkö. Tämä yksilö vastaa kaikkien muiden turvallisuudesta.
· Meri ja viina eivät kulje käsikädessä. Jos korkkaat, korkkaat vasta maissa.
· Seuraa ja huomioi, opettele ja kertaa. Toista.
· Merellä muilla kuin viranomaisilla ei pitäisi olla kiire mihinkään. Eli kulkuvälineen vauhti tulisi aina suhteuttaa omiin tietoihin ja taitoihin, vallitseviin olosuhteisiin ja muuhun liikenteeseen.
· Ole hyvä esimerkki. Pidä liivit aina päällä ja erityisesti silloin kun liikut lasten kanssa.
· Kunnioita merta, luontoa ja muita merellä liikkujia kaikissa tilanteissa.

Lopuksi tekstissä summataan yön tapahtumia, joiden huomautetaan olevan yleisiä, mutta ikävä kyllä tällä kertaa sattuneen samalle yölle. Yön kerrotaan muuttuneen jopa "hävettäväksi." 

– Ahvenanmaalla Degerbyssä kolmea miestä epäillään kaikkia vesiliikennejuopumuksesta yhdellä ja samalla veneellä. Kökarin merivartioaseman partion kuljettaessa ensimmäistä antisankareista tarkkuusalkometriä kohden päättivät kaksi muuta jatkaa veneilyä. Lyhyen ajomatkan jälkeen törmäys sillan pylvääseen, kipparille päävamma ja kuljetus sairaalaan.

– Yksin jäänyt viimeinen seppä päätti hänkin jatkaa veneilyä ja onnistui pääsemään maihin ilmeisesti osumatta matkalla mihinkään. Merivartiosto epäilee kaikkia kolmea vesiliikennejuopumuksesta. Mahdolliset muut rikosnimikkeet selviävät myöhemmin tutkinnan edetessä.

Lue myös:

    Uusimmat