Merellä kesän ensimmäiset sinileväkukinnat – järvien levähavainnot lisääntyneet

Tyyni sääjakso on tuonut merialueilla pintaan ensimmäiset sinileväkukinnat, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.

Alkuviikosta sinilevää esiintyi laajoilla alueilla Itämeren pääaltaan pohjoisosasta Suomenlahden suulle. Suomenlahden itäosassa kukinta oli sen sijaan heikompaa.

Viime päivinä avomeren pintakukintoja ei ole merenkäynnistä johtuen havaittu. Heikkotuulisissa olosuhteissa kukintoja voi kuitenkin syntyä nopeasti uudelleen.

Järvillä levähavainnot lisääntyneet

Järvien sinileväkukinnot ovat edelleen lisääntyneet. 

– Havaintoja on tehty tällä viikolla ajankohtaan nähden hieman pitkänajan keskiarvoa enemmän valtakunnallisilla seurantapaikoilla, limnologi Sari Mitikka Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Hieman sinilevää on havaittu 24 havaintopaikalla ja runsaasti 11 havaintopaikalla. Erittäin runsaasti sinilevää on havaittu edelleen Pyykösjärvellä Oulussa. Pisimpään sinilevää on tänä kesänä esiintynyt Lappeenrannan Haapajärvellä, jossa kukinta on jatkunut jo kuusi viikkoa.

Järvien lämpötilat nousussa

Kansalaisilta tulleiden havaintojen määrä on lisääntynyt ja tällä viikolla 48:ssa niistä on havaittu levää. Levähavaintoja löytyy Oulun eteläpuolelta muun muassa Tampereen, Lappeenrannan, Jyväskylän ja Joensuun seuduilta.

Järvet ovat jonkin verran lämmenneet viime viikosta, mikä osaltaan edesauttaa levien kasvua. Tyynellä säällä levät nousevat pintaan, jolloin ne ovat helposti havaittavissa.

Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat enimmäkseen 18–20 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 16–17 astetta ja Lapissa 7–15 astetta.

Lue myös:

    Uusimmat