Mercedes-pomo Toto Wolff ylistää Valtteri Bottasta, Lewis Hamiltonin erityinen taito tekee kuitenkin eron tallitoverusten välille – "Hänellä on siinä etumatkaa"

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on tyytyväinen Valtteri Bottaksen aika-ajosuorituksiin, mutta kisatekemisessä on vielä kehitettävää.

Bottas ajoi lauantaina neljännen kerran tällä kaudella ykkösruutuun. Bottas on läpi kauden esittänyt aika-ajoissa mahtavia suorituksia ja pistänyt tallitoveri Lewis Hamiltonin ahtaalle. Kisoissa Bottas ei kuitenkaan ole vielä pystynyt haastamaan tallitoveriaan yhtä säännöllisesti kuin aika-ajoissa.

Mercedeksen tallipomo Toto Wolff on pistänyt merkille saman asian.

– Hän on supernopea nopealla kierroksella, minkä pystyi näkemään jälleen tänään. Kisassa on kuitenkin kyse renkaiden ymmärtämisestä ja ylläpitämisestä. Minusta Lewisilla on siinä yhä etumatkaa, Wolff sanoo ORF:n mukaan.

Bottas on vuosi vuodelta pistänyt kovemman ja kovemman haasteen Hamiltonille, mutta toistaiseksi brittitähti on pysynyt F1-sarjan vallankahvassa visusti kiinni. Wolf on ilahtunut kuitenkin siitä, että Bottas ottaa jatkuvasti kehitysaskelia.

– Olemme nähneet, että Bottaksen oppimis- ja kehityskäyrä on kasvanut merkittävästi, mikä tarkoittaa sitä, että hän lähestyy Lewisia.

Lue myös:

    Uusimmat