Mercedes-pomo otti kantaa huhumyllyyn Valtteri Bottaksen ympärillä – tyrmäsi arvailut Lewis Hamiltonin sopimusneuvotteluista

Toto Wolff ei lämmennyt Sakhirin GP:n jälkeen spekulaatioille siitä, että loistavan viikonlopun Mercedeksellä ajanut George Russell voisi korvata Valtteri Bottaksen jo ensi kaudella.

Lewis Hamiltonia Mercedeksellä tuurannut Russell aloitti viikonlopun räväkästi tekemällä parhaan kierrosajan perjantain molemmissa harjoitussessioissa. Kolmannet harjoitukset olivat Russellin osalta hakemista, mutta aika-ajoissa hän jäi vain 0,026 sekunnin päähän paalupaikan vieneestä Bottaksesta. Russellin sopeutumista uuteen autoon helpotti vain 3,5 kilometrin mittainen rata, jonka profiili oli poikkeuksellisen yksinkertainen.

Kilpailussa Russell ampaisi toisesta ruudusta Bottaksen ohi kärkeen, ja hänellä oli kaikki mahdollisuudet jopa voittoon, kunnes Mercedeksen tunarointi varikolla ja myöhemmin tullut rengasrikko pilasivat kaiken.

Tallipäällikkö Toto Wolff oli sanonut ennen kilpailua, että olisi tyytyväinen, mikäli Russell yltäisi viiden parhaan joukkoon. Todellisuudessa Wolff tiesi, että parempaakin voisi olla luvassa.

– Halusin vain ottaa häneltä paineita pois. Tässä oli kyse opettelusta, työskentelystä uudessa ympäristössä ja siitä, että hän ajoi vähän aiempaa suurempien paineiden alla. Mielestäni paineet kasvoivat perjantaina sellaisiksi, että oli hyvä keventää niitä, Wolff sanoi lehdistötilaisuudessa kilpailun jälkeen.

Bottas oli maalissa kahdeksas, Russell yhdeksäs.

– Saimme tänään vahvistuksen Georgen potentiaalista. Olen pahoillani hänen puolestaan. Emme halunneet asettaa odotuksia korkealle, mutta hän ylitti ne perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Hänen ajamisensa oli uskomatonta. Hän irtosi lähtöruudusta parhaalla reaktioajalla, autolla, joka on uusi hänelle ja jonka ohjaamo on liian pieni hänelle. Hän nousi kärkeen ja ajoi upean kisan, jonka olisi voinut voittaa kahteenkin otteeseen.

– Opimme, että George on kuljettaja, johon voimme luottaa tulevaisuudessa. Hänessä on potentiaalia ja kaikki ainekset tähteyteen. Olen surullinen tuloksen puolesta, mutta toisaalta olen tyytyväinen hänen suorituskyvystään.

Russell haluaisi ajaa Mercedeksellä vielä ensi viikonloppuna Abu Dhabissa. Hän saa uuden mahdollisuuden, mikäli Hamiltonin koronatestitulos on yhä positiivinen – mutta vain silloin.

– Jos Lewis toipuu, hänen olonsa kohenee päivä päivältä ja hänen testituloksensa on negatiivinen, hän on autossa, Wolff vahvisti.

Tämän pidemmälle meneviin asioihin Wolff ei vielä halunnut ottaa täsmällisemmin kantaa. Sen hän kuitenkin sanoi, ettei Russellin ajaminen Bottaksen tilalla kaudella 2021 ole realistinen vaihtoehto.

– Hän on Williams-kuljettaja, ja hänellä on sopimus Williamsin kanssa. Meidän kuljettajakaksikkomme muodostavat Valtteri ja Lewis. En pidä sitä realistisena vaihtoehtona. Ymmärrän, että olisi mielenkiintoinen tilanne, kun sekä George että Lewis olisivat tallissa. Se tarjoaisi varmaankin meille kaikille hurjaa kyytiä, Wolff vastasi brittitoimittajan kysymykseen.

– Pitää katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En ole vielä päättänyt, mitä tapahtuu.

Monet ovat herkutelleet myös sillä ajatuksella, että Russellin vahvat näytöt tarjoavat Mercedekselle neuvotteluvaltin Hamiltonin kanssa käytäviin sopimusneuvotteluihin, kun Russell osoitti nyt olevansa pätevä tekijä Mercedeksen ratissa. Ainakin nuoren kuljettajan palkkapyyntö on varmasti huokeampi kuin 7-kertaisen maailmanmestarin.

– Nämä ovat kaksi erillistä asiaa. Lewis on ollut tallin mukana 8 vuotta. Olemme saavuttaneet suurta menestystä. Hän on osa tallia. Olen sanonut aiemminkin, että mikään tähän viikonloppuun liittyvä ei vaikuta neuvotteluihin tai muuta niitä. Se ei olisi reilua hänelle eikä meille. Olisi nimittäin voinut käydä myös toisin, niin, että George ei olisikaan ollut kärjen vauhdissa.

–  Lewis Hamilton voittaa niin paljon, koska hän on tällä hetkellä paras kuljettaja parhaassa autossa. Tämä vetää nöyräksi, koska ei ole itsestäänselvyys, että pystymme tarjoamaan parhaan auton. Kun auto toimii hyvin, pystymme vaikuttamaan positiivisesti, kun se ei toimi, vaikutus on negatiivinen. Eikä tämä ole pelkästään joko tai -kysymys; kuljettaja tai auto ei koskaan tee kaikkea eroa yksinään, vaan kyse on aina niiden yhdistelmästä. Lewis on mittatikku. Hän on osoittanut mestaruuksillaan olevansa sarjan paras kuljettaja tällä hetkellä. Emme saa sokaistua siitä, että nuori kuljettaja, jolla on kirkas tulevaisuus, ajaa upean viikonlopun. Lewis on yhä mittatikku.

Lue myös:

    Uusimmat