Mainos

Mercedes julkaisi A-sarjan sedanin – pidennetty versio vain Kiinan markkinoille

Pääsimme hiljattain tutustumaan täysin uuteen Mercedeksen A-sarjaan. Mercedes on kasvattamassa kompaktien malliensa valikoimaa ja nyt valmistaja on julkaissut viralliset kuvat A-sarjan sedanista.

Mercedeksen myynnistä viime vuonna yli 620 000 kappaletta oli kompaktin autoluokan malleja. Tähän luokkaan kohdistuu suuret kasvupaineet ja mallisto onkin kasvamassa kattamaan kaikkiaan kahdeksan eri korimallia. Suurin yksittäinen markkina puolestaan löytyy Kiinasta, jonne tähtikeuloja toimitettiin viime vuonna noin 590 000 kappaletta.

Merkittävä markkina saa olla myös ensimmäisenä ottamassa vastaan täysin uuden A-sarjalaisen sedanversion. 25. huhtikuuta alkavassa Bekingin autonäyttelyssä suurelle yleisölle esittäytyvä auto on myös varustettu erityisesti Kiinan markkinoille suunniteltuna pitkän akselivälin L-versiona, joka myös tuotetaan paikallisesti yhdessä Daimlerin ja kiinalaisen BAIC Motorin toimesta.

Muotoilullisesti A-sarjan sedan näyttää tasapainoiselta, ja lyhyet koriylitykset tuovat ilmeeseen ryhtiä. Selkeä kylkilinja ja vaakasuuntien korostaminen sekä keulassa että perässä korostavat matalaa ja leveää ilmettä. Sisätilat ovat edustavat samaa avaraa designia ajamamme A-sarjan hatchbackin kanssa, ja kuusi senttiä pidempi akseliväli on mennyt takapenkkiläisten hyväksi. Tavaratilaa sedanversio tarjoaa 420 litraa.

Kiinassa A-sarjan sedan tulee markkinoille kuluvan vuoden toisella puoliskolla. Muille markkinoille tulevaa versiota odotetaan puolestaan esiteltäväksi vuoden loppupuolella.

Teknavin uudet 15. tuotantokauden jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Jo esitetyt jaksot sekä lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.