"Mercedeksellä vain yksi oikea ratkaisu" – F1-sarjan pomolta erikoisen vahva kannanotto Valtteri Bottaksen tilanteeseen

F1-sarjan urheilujohtaja Ross Brawnilla on päivänselvä näkemys siitä, kumman Mercedeksen pitäisi valita toiseksi kuljettajakseen ensi kaudella. George Russell nousee kokeneen tallipomon listalla helposti ohi Valtteri Bottaksen.

Brawn ylistää F1.com-sivustolle kirjoittamassaan kolumnissa Williamsilla ajavan Russellin toimintaa sateen vesittämän Belgian kisaviikonlopun aikana.

F1-sarja sai kovaa kritiikkiä päätöksestään jakaa kisasta puolikkaat MM-pisteet pelkän aika-ajon perusteella. Brawn nostaa Russellin esiin puolustaessaan päätöstä.

– Puolikkaiden pisteiden jakaminen ei ollut ihanteellinen tilanne, mutta jos et voi palkita ketään kisasta, palkitse ne, jotka osoittivat urhoollisuutta aika-ajossa. George Russellin ajama kierros aika-ajoissa pitää palkita kisan jäätyä kokonaan pois, Brawn kommentoi.

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kertoi lauantain aika-ajon jälkeisessä lehdistötilaisuudessaan tehneensä jo päätöksen siitä, kuka Lewis Hamiltonin rinnalle olisi ensi kaudeksi palkattava. Myöhemmin hän täsmensi, ettei valintaa George Russellin ja Valtteri Bottaksen välillä voida vielä julkistaa, koska myös ilman paikkaa jäävälle kuskille on sitä ennen löydettävä töitä.

Brawn ei miettisi valintaa hetkeäkään.

– Hänellä ei ole eturivin autoa, mutta noissa aika-ajon vaikeissa olosuhteissa hän löi muita paljon paremmilla autolla ajavia. Minusta Mercedeksellä on vain yksi oikea ratkaisu ensi vuoden toisesta ajopaikastaan, Brawn ohjeistaa.

– Tiedämme kaikki, että George Russell on fantastinen lahjakkuus. Olemme nähneet sitä paljon Williamsilla, ja näimme sen toteutuvan Mercedekselläkin, kun hän paikkasi Lewis Hamiltonia Sakhirinin GP:ssä viime vuonna.

Brawn yltyy ylistämään Russellia kovan luokan vertauksella.

– Georgen suoritus muistutti minua Fernando Alonsosta, kun tämä ajoi märässä Span kisassa Minardilla vuonna 2001. Hän oli valtavan vakuuttava autolla, joka ei selvästi ole riittävän hyvä.

– Noissa olosuhteissa kuskin painoarvo suhteessa autoon muuttuu – ja sen me näimme Georgessa lauantaina, Brawn kehuu.

Lue myös:

    Uusimmat