Menestysseura Kajaanin Hokki nousee takaisin Mestikseen – "Hieno asia koko Kainuulle"

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea kertoi keskiviikkona myöntäneensä Hokki Kainuu Oy:lle eli Kajaanin Hokille Mestis-lisenssin kaudeksi 2019-2020. Kajaanilaisseura nousee takaisin Mestikseen kahden Suomi-sarjassa vietetyn kauden jälkeen.

Mestiksessä pelaa ensi kaudella 12 joukkuetta. Aikaisemmin sarjassa pelannut Lempäälän Kisa ei saanut lisenssiä. Seura on kärsinyt suurista talousvaikeuksista.

Hokki oli Mestiksen hopealla keväällä 2017, mutta putosi talousvaikeuksien takia Suomi-sarjaan. Seura voitti Mestiksen mestaruuden vuonna 2007.

Hokin puheenjohtaja Pasi Halonen kertoi aikaisemmin, että seuran tavoitteena on nousta takaisin Mestikseen. Nyt tavoite toteutui.

– Meidän kannalta on hieno asia, että päätös tuli näin nopeasti. Saimme toimitettua asiakirjat liittoon nopeasti ja nyt pääsemme täysipainoisesti rakentamaan Mestis-joukkuetta, Halonen sanoi seuran tiedotteessa.

– Tämä on hieno asia koko Kainuulle. Hokki on ansainnut Mestis-paikan. Pelaajia ja valmennusta on jo kartoitettu, ja varmasti lähiaikoina meillä on kerrottavaa sopimusrintamalta.

Suomi-sarjan lisenssejä ei ole päätetty, mutta Jääkiekkoliiton tiedotteen mukaan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle on kaavailtu 16 joukkuetta.


Juttua ja otsikkoa muokattu klo 15.00: Lisätty Pasi Halosen uudet kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat