Melissa tarjoutui palaamaan töihin kolme päivää synnytyksen jälkeen – oli työnantajan mielestä liian myöhään

Onko vauvasi koskaan nukahtanut syliisi? Tämä lista on sinulle! 1:12
Onko vauvasi koskaan nukahtanut syliisi? Jos olet joskus yrittänyt luikerrella karkuun nukkuvan lapsesi alta, näitä asioita olet taatusti pähkäillyt...

Amerikkalainen Melissa oli valmis joustamaan työnantajansa vuoksi. Työntantaja halusi kuitenkin paljon enemmän.

Kaksi vuotta sitten Melissa Petro odotti esikoistaan. Hän toimi opettajana ja oli saanut vetääkseen nettikurssin uuden työnantajan leivissä.

Melissa pelkäsi, että raskaus olisi työnhaussa ongelma ja kertoi raskaudestaan vasta saatuaan opetuskeikan. Hän kertoi, että vaikka synnyttäisi niin sanotusti kesken lukukauden, hän palaisi töihin kolmen päivän kuluttua synnytyksestä.

– Mutta ei, koulun johtaja kuvasi raskauttani "huolenaiheeksi" ja sanoi, että paluu kolmen päivän sisällä ei olisi tarpeeksi nopea heidän vaativan oppilaskuntansa mielestä. Hän lopetti sähköpostinsa ehdottamalla, että opetan heillä joskus toiste, Melissa kuvaa Business insider -lehdessä.

Melissa myöntää, etteivät viikot synnytyksen jälkeen kenties olisi parasta aikaa toimia opettajana. Melissa kuitenkin tarvitsi työtä elättääkseen perheensä.

Melissa haastatteli artikkeliinsa asiantuntijoita, joiden mukaan raskaana olevien syrjintä on edelleen melko yleistä. Työnantajat tekevät oletuksia ja päätöksiä raskaana olevien puolesta ja saattavat esimerkiksi perua työmatkan, koska raskaana "ei ole turvallista matkustaa". Kun työnantaja päättää, mikä raskaana olevalle on "hyväksi", hän tulee samalla vaikuttaneeksi tämän urakehitykseen.

"Voitto oli katkeransuloinen"

Melissa toimii freelancerina ja kertoo, että vaikka raskaana olevaa ei saa syrjiä ja periaatteessa hän saa valita työaikansa ja -paikkansa, totuus on usein aivan toisenlainen. Asiakkaat odottavat, että Melissa ottaa heidän tarpeensa huomioon heti. Muuten seuraava tilaus menee jollekulle toiselle.

Melissa esikoisensa kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Raskaana ollessaan Melissa onnistui ajamaan omaa asiaansa niin, että sai pitää opetustyönsä.

– Silti voitto oli katkeransuloinen, kun löysin itseni tarkastamasta kurssiasioita kolme tuntia synnytyksen alkamisen jälkeen, ja johtamassa nettikeskustelua sekä vastaamassa oppilaiden sähköposteihin sairaalan äitiysosastolta.

Lue myös:

    Uusimmat