Meksikon maanjäristys tappanut ainakin 32 – vauva kuoli sähkökatkoksen sammutettua hengityskoneen
Meksikon viimeöisen maanjäristyksen uhriluku on noussut 32:een, kertoo Oaxacan osavaltion kuvernööri. Luku kasvanee yhä, sillä esimerkiksi kaikkien sortuneiden talojen raunioita ei ole tutkittu.
Pahimmin järistyksestä kärsi Juchitanin kaupunki Meksikon kaakkoisosassa. Siellä ainakin 17 kuoli. Lisäksi ainakin yksi hotelli romahti ja kaupungintalo vajosi osin maan sisään.
Järistyksen jälkeen viranomaiset antoivat tsunamivaroituksen pitkälle pätkälle Amerikan mantereen rannikkoa aina Ecuadoriin asti, mutta peruivat sen myöhemmin. Järistys aiheutti viranomaisten mukaan voimakasta merenkäyntiä, mutta ei tsunamia.
Meksikon seismologiaviranomaisten mukaan järistys sattui keskiyöllä paikallista aikaa meren alla noin 70 kilometrin syvyydessä noin sadan kilometrin päästä Tonalan kaupungista. Sen voimakkuus oli 8,2, mikä teki siitä voimakkaimman maanjäristyksen Meksikossa sataan vuoteen.
Järistys tuntui satojen kilometrien päässä
Meksikon presidentti Enrique Pena Nieto kertoi Milenio-uutissivuston mukaan, että maanjäristyksen tunsi Meksikossa noin 50 miljoonaa ihmistä. Maa värähteli jopa pääkaupunki Mexicossa, joka sijaitsee noin 800 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta. Järistys tuntui myös Guatemalan puolella.
Meksikon viranomaiset pysyivät valmiudessa jälkijäristysten varalta.
Lähes yhtä voimakas maanjäristys runteli Meksikon pääkaupunkia Mexicoa vuonna 1985 ja tappoi noin 10000 ihmistä. Sen jälkeen Meksiko tiukensi rakennusmääräyksiä ja kehitti varoitusjärjestelmää järistysten varalle.
Meksiko sijaitsee kahden mannerlaatan rajalla, mikä vuoksi maanjäristykset ovat siellä yleisiä.
Uusimmat
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
Lataa lisää