Mekaanikot hääräävät Finnairin koneen ympärillä – suomalaislomailijoiden jouluruoka vaihtui hotellilounaaseen

Noin 200 suomalaista matkustajaa on yhä jumissa Espanjan Kanariansaarilla, koska Finnairin lauantain lentovuoro Gran Canarialta jäi lentämättä koneen vian takia.

Finnairin viestinnän mukaan yhtiöllä ei ollut jouluaattona kello 16 tietoa tai arviota sitä, milloin Gran Canarialle jääneet matkaajat pääsevät Suomeen. Finnairin viestintäpäällikkö Simon Barrette kertoo, että mekaanikot työskentelevät koneen parissa parhaillaan.

Lennon matkustajat ovat tällä hetkellä aterioimassa, Barrette kertoi MTV:lle hieman ennen kello neljää jouluaattona.

– Matkustajat syövät hotellilla lounasta.

Matkustajat eivät ole valittaneet

Finnairin mukaan kyseessä on polttoainevika. Matkustajille ei aiheutunut vaaraa, ja heidät on majoitettu alueen hotelleihin.

Finnairin viestinnän mukaan yhtiö ei ole ratkaisemassa ongelmaa niin, että se lähettäisi tai vuokraisi toisen lentokoneen hakemaan matkustajia Suomeen.

Barrettelle asti ei ole kantautunut matkustajien valituksia. Hän kuitenkin sanoo ymmärtävänsä, että ajankohdan huomioiden monet asiakkaat varmasti haluaisivat olla jo perillä Suomessa. Hän korostaa yhtiön pahoittelevan viivästyksen aiheuttamaa harmia ja haittaa.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat