Meira ja Sami myivät kaiken ja karkasivat Tahitille – seikkailijapariskunnan mukana matkaavat vain kaksi reppua ja haave kodista veneessä

Tamperelaiset Sami ja Meira myivät omaisuutensa ja muuttavat asumaan tropiikin lämpöön purjeveneeseen 2:55

Seikkailijapariskunta Meira ja Sami Tabell ovat karistaneet kotimaan tomut jaloistaan ja matkalla toteuttamaan haaveensa Tahitille Ranskan Polynesiaan.

He myivät kaikki tavaransa ja mukana kulkevat nyt vain kaksi suurehkoa reppua. Kotimaassa odottaa vielä yksi pahvilaatikko, jonka on määrä matkata päämäärään perästä.

Ajatus Polynesiaan muutosta oli kypsynyt viime vuosien aikana ja lopulta kaksikko suuntasi maailmalle hieman ennen joulun pyhiä. Tällä hetkellä Meira ja Sami ovat Espanjan Marbellassa uudenvuoden vietossa läheistensä kanssa.

Sieltä matka jatkuu tammikuun alkupuolella San Franciscon kautta Tahitille.

– Olemme aina matkustelleet eri paikoissa ja kymmenen vuotta sitten olimme puolimaailmanympärimatkalla, missä kiersimme Tyynenmeren saaria.

– Silloin tykästyimme alueeseen. Siellä on autenttisempaa, vähemmän ihmisiä ja enemmän luontoa, Meira kertoo.

Kolmikymppinen pariskunta alkoi pohtia yhteisen haaveen, eli kaukomaille muuton, toteuttamista vakavissaan kolmisen vuotta sitten. 

Lopulta viimeisen vuoden sisällä asiat alkoivat siirtyä sellaiseen asentoon, että lähteminen oli mahdollista. Muuttohaavetta vauhdittivat muun muassa Meiran kampaamon myynti, perheen rakkaan koiran kuolema ja kirjailija-Samin saamat kustannussopimukset.

Ei mikään halpamaa

Tahitilla pariskuntaa odottaa ensin Airbnb-asunto. Sen jälkeen he aikovat toteuttaa haaveensa omasta veneestä ja katamaraanikodista. Tahitilla he käyvät välittäjän kanssa katsomassa eri veneitä aivan kuin asuntonäytöllä.

Ranskan Polynesiassa on Meira Tabellin mukaan korkein elintaso Tyynenmeren saarista, joten mistään Aasian halpamaasta ei ole kyse.

– Lomaresorteissa on todella kallista, mutta niihin meillä ei ole aikomusta mennä. Paikallisten alueella on jonkin verran halvempaa kuin Suomessa.

Lisäksi EU-kansalainen saa suoraan halutessaan kymmenen vuoden oleskeluluvan, mutta työlupa on haettava erikseen. Meira voi tarvittaessa kartuttaa kassaa työskentelemällä kampaajana. Pariskunta suunnitellee myös tarjoavansa jossain vaiheessa charter-matkoja katamaraanillaan.

– Se on rauhallisempi merialue eikä sinne tule usein hirmumyrskyjä, joten se on aloittelijoille armollisempi. Ennen sitä pitää vielä vahvistaa purjehdustaitoja. Olemme vielä innokkaita aloittelijoita.

Samin Tahitille sijoittuva esikoisromaani Matireia – laulu suurimmalle rakkaudelle ilmestyi tänä syksynä ja jatko-osia on jo tilattu. Sami jatkaa kirjoitustyötään vain huomattavasti autenttisemmassa ympäristössä

"Lapsesta asti olen puhunut, että minun kuuluu asua muualla"

Ensi alkuun kaksikon on tarkoitus viettää Ranskan Polynesiassa parisen vuotta ja aistia elämää ja tunnelmaa.

– Jos homma toimii ja viihdymme, olemme siellä ensin pari vuotta hakemassa kokemusta ja sitten ideana on lähteä kiertämään maailmaa ilman aikataulua.

Vaikka omaisia tulee matkalla ikävä, ei Tabellien päätös tullut läheisille millään tavalla yllätyksenä.

Meira Tabellin mukaan kotimaata ei aiota unohtaa täysin, vaan tarkoituksena on myös jossain vaiheessa vierailla Suomessa tapaamassa ystäviä ja sukulaisia.

– Lapsesta asti olen puhunut, että minun kuuluu asua jossain ihan muualla kuin Suomessa, joten omat vanhempani ovat siihen jo valmistautuneet ja Samikin on vähän samanlaisella ajatusmaailmalla.

– Toki perhettä ja ystäviä tulee ikävä, mutta tarve lähteä on isompi ja nykyisin yhteydet toimivat vaikka olisikin toisella puolella maailmaa.

Meiran ja Samin matkaa voi seurata heidän pitämästään blogista ja Instagramista. Tabellien suunnitelmista kertoi aiemmin Me Naiset.

Lue myös:

    Uusimmat