McFadden erosi Westlifesta

Westlife on jatkossa nelimiehinen popyhtye. Yhtyeen viides jäsen Bryan McFadden jää kokoonpanosta pois. Yhtye ilmoitti tänään pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Bryanin elämäntilanne on muuttunut, eikä hänellä enää riitä aikaa yhtyeelle. McFadden keskittyy tästä eteenpäin enemmän perhe-elämäänsä. Hän on naimisissa entisen Atomic Kitten -yhtyeen jäsenen Kerri Katonan kanssa ja heillä on kaksi pientä lasta.

Westlifen jäsenet kertovat ymmärtävänsä Bryanin tilanteen. Yhtye jatkaa siis nelimiehisenä, ja he harjoittelevat juuri tällä hetkellä tulevaa Euroopan ja Kauko-Idän kiertuettaan varten. Suunnitteilla on myös uusi studioalbumi sekä ensi syksynä maailmankiertue.

Westlife on historian ainoa yhtye, jolla on 12 brittilistan ykköstilaa ja joka on palkittu kolmesti Englannissa Record of the Year -palkinnolla. He ovat esiintyneet yli kolmelle miljoonalle fanille ympäri maailmaa loppuunmyydyillä areenoilla ja myyneet maailmanlaajuisesti yli 32 miljoonaa levyä. Heidät on palkittu useita kertoja Brit Awardsissa ja MTV Europe Awardsissa. Westlifen viimeisintä albumia Turnaround on myyty kuudessa kuukaudessa yli kolme miljoonaa kappaletta.

Lue myös:

    Uusimmat