Matti Vanhasen nettikolumni: Osinkokevään viestit

Kriitikot ovat vaatineet, että rahat on käytettävä investointeihin ja että on väärin vaatia palkansaajilta myönnytyksiä elleivät omistajat tee mitään. Toiset taas sanovat, että osinkoja maksetaan kun ei ole järkevää investoida. Molemmat näkökulmat ovat ymmärrettäviä.

Kävin läpi viimeisten 10 vuoden maksettuja osinkoja pörssiyrityksistä. Vaihteluväli on ollut noin 6-12 miljardin välissä. Suuren osan tästä vaihtelusta selittää kaksi yhtiötä. Nordean ja TeliaSoneran yhteenlasketut osingot ovat vaihdelleet näiden vuosien aikana 1,2 miljardin ja 4,3 miljardin euron välillä.

Luvut kertovat siitä, että yksittäisen vuoden osinkojen muutoksia ei kannata arvioida katsomatta lukujen taakse. Kaksi yhtiötä saattaa kattaa kolmanneksen kaikista osingoista ja niiden muutokset heilauttavat koko osinkopottia ylös ja alas. En osaa sanoa, mitä investointeja esimerkiksi Nordealta odotettaisiin.

32 yhtiötä ei maksanut omistajille

Toinen tärkeä havainto vuoden takaisista osingoista: 140 yhtiön joukossa oli peräti 32 yhtiötä, jotka eivät maksaneet omistajilleen mitään.

Eli ne eivät siis edustaneet niukkuutta vain nollalinjalla vaan luopumalla kokonaan osingoista. Tähän verrattuna palkansaajien kohdalla yhteiskuntasopimuskeskusteluissa puhutaan pienestä säädöstä kilpailukyvyn parantamiseksi.

Voi hyvin kysyä, miten vuosi sitten reagoitiin siihen, että suuressa osassa yhtiöitä ei maksettu lainkaan osinkoa. En muista, että kukaan olisi kehunut niitä siitä, että käyttävät omistajien osuuden kokonaan työllistämiseen.

Eikä siitä näkynyt uutisiakaan. Lisäksi peräti 47 yhtiötä näiden nollakastiin kuuluvien rinnalla maksoi alle 10 miljoonan osingot. Yhteensä siis selvästi yli puolet pörssiyrityksistä harjoitti hyvin maltillista osinkopolitiikkaa.

60 prosenttia osingoista ulkomaille 

Kolmas investointien ja työllisyyden kannalta tärkeä havainto on se, että 60 prosenttia maksetuista osingoista kaikkiaan maksetaan ulkomaille. Ulkomaille maksetuista osingoista ei myöskään makseta Suomeen veroa. Tässä ovat siis myös listaamattomat yritykset mukana.

Uskon, että ulkomainen omistus investoi ja työllistää lisää Suomessa jos se kokee sen järkeväksi verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Tässä tuleekin yhteys yhteiskuntasopimukseen. Meidän on parannettava kilpailukykyämme siten, että tännekin investoidaan.

Varsinkaan ulkomaiset eivät investoi tänne isänmaanrakkaudesta vaan niillä on oltava liiketaloudelliset perusteet takana. Varsinkin kansainvälisten konsernien on helppo verrata jo oman organisaationsa sisälläkin, missä maassa harjoitettu toiminta tuo tulosta ja missä on kehnompaa.

Sahan ei kannata jatkojalostaa

Tapasin ennen joulua Suomen sahojen toimitusjohtajan. Hän vähän sarkastisesti totesi, että edelleenkin sahatavaran eli bulkin vienti on maamme neljänneksi tärkein vientituote.

Kun kysyin miksei ala jatkojalostaa, hän sanoi, että siihen on kannustettu aina, mutta käytännön tulokset investointien jälkeen ovat olleet huonoja. Hän sanoi, että kun ihmistyötä lisätään heidän alallaan tuotantoketjuun, häviämme kilpailussa muille.

Siksi alan jatkojalosteiden vientiluvut ovat todella vaatimattomia bulkin vientimääriin verrattuna. Jalosteiden tuonti on samaan aikaan suurta.

Esimerkkinä tämä on todella puhutteleva. Markkinoilla lopulta ratkaisee laadun ja hinnan oikea suhde kilpailussa ja Suomi ei nyt pärjää tässä kisassa. Siksi viedään raakatavaraa. Raakatavaran viejänä me emme kuitenkaan kykene loputtomiin ylläpitämään korkeaa elintasoamme – nytkin siitä osa rahoitetaan syömävelalla.

Yritysomistajat odottavat osinkoja

Pörssiyritysten osinkopolitiikkaan vaikuttaa myös se, että iso osa omistajista Suomessa on valtion ja työeläkeyhtiöiden kaltaisia kasvottomia omistajia. Myös merkittävä osa ulkomaisista omistajista kuuluu näihin.

Ne kaikki ovat laatineet budjettinsa odottaen myös merkittäviä osinkotuloja. Valtio ei tietääkseni ole ollut omistajana vaatimassa suuria osinkoja.

Murhe tästä kokonaisuudesta on yhteinen. Valtaosa suomalaisyrityksistä on tosiasiassa tällä hetkellä maltillisia osingonmaksajia.

Yksittäisten huippujen perusteella ei pidä vetää johtopäätöstä siitä, miten omistajat yleensä suhtautuvat yhteiskuntasopimukseen ja investointeihin Suomessa.

Etujen ristiriita

Jos yrityksen investointien kautta ei ole näköpiirissä hyvää tuottoa omistajan rahalle, omistaja ottaa sen osinkona yrityksestä ja suuntaa sen sinne, mistä arvelee tuottoa tulevan.

Työntekijäpuolen intressissä taas pitää olla se, että tulevina vuosina kilpailukyvyn avulla investoinnit taas käynnistyisivät.

Työnantajapuolella ei kuitenkaan ole mitään sellaista organisaatiota, joka voisi kollektiivina luvata kaikkien puolesta, että sitten investoidaan kun on tehty pitäviä sopimuksia. Siksi työntekijöiden on luotettava siihen, että huolehtiessamme kilpailukyvystä ne investoinnitkin sitten tulevat perästä.

Markkinataloudessa kilpailu ja omistajien ja yrittäjien halu kasvaa tuo investointeja kunhan edellytykset ovat olemassa. Neuvottelupöydässä ovat työnantajat. He eivät ole sama kuin omistajat ja yrittäjät. Tätä pientä mutta tärkeää eroa ei aina keskustelussa nähdä. Näinä vuoden ensimmäisinä viikkoina on tärkeää, että myös omistajien puolelta käytettäisiin puheenvuoroja investointien mahdollisuuksista. Metsäteollisuus on jo näyttänyt esimerkkiä.