Rantabaari-tähti Matti Leino suosikkisarjan kolmannesta kaudesta: "Heittämällä paras kausi"

Rantabaarin kolmas kausi alkaa pian! Kurkkaa kauden hurjiin käänteisiin 7:38
Rantabaarin kolmas kausi alkaa Subilla 15. maaliskuuta! Kurkkaa sarjan hurjiin juonenkäänteisiin.

Rantabaarin kolmatta kautta tähdittävä näyttelijä Matti Leino kertoo kohdanneensa urallaan positiivisen ongelman. Teatterikorkeakouluun hakeminen jäi haaveeksi, kun työt veivät mennessään.

C More -alkuperäissarja Rantabaari jatkuu 15.3. kolmannen kauden jaksoin Subilla ja mtv-palvelussa. Kolmas kausi nähtiin C Moressa viime syksynä.

Rantabaari-sarjassa Anssia näyttelevä Matti Leino kertoo, että sarjan kolmas kausi tulee lyömään aiemmat kaudet laudalta mennen tullen.

– Minulle kolmas kausi oli heittämällä henkilökohtaisesti paras kausi. Uskon, että se on sitä myös katsojan näkökulmasta. Siinä tapahtuu draaman kannalta isoja asioita ja sitä oli todella herkullista näytellä. Sain perehtyä vahvoihin aihealueisiin. Tällä kaudella mennään vähän syvempiin vesiin.

Aiemmilla kausilla nähdyt tapahtumat ovat jättäneet isot arvet Anssiin. Miehelle kävi ilmi, että hän on elänytkin valheessa. Hänen paras ystävänsä oli pettänyt hänet eikä Anssi ole vieläkään toipunut siitä.

– Se alkaa näkyä Anssin toimissa ja valinnoissa eikä todellakaan positiivisella tavalla. Kauden aikana sitten nähdään, kuinka syvälle suohon Anssi itsensä ajaa, Leino kertoo.

Leino on nähty Rantabaarin lisäksi myös muun muassa Uusi päivä -sarjassa. Hän on uransa aikana ollut mukana muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa sekä Tampereen ja Turun kaupunginteattereissa.

Viime vuonna hän teki ensimmäisen roolinsa kansainvälisessä elokuvassa. Kyseessä on brittituotanto, joka jouduttiin maan huonon koronatilanteen vuoksi kuvamaan Tallinnassa.

Leino nähdään pian myös C Moren sarjoissa Maria Kallio ja Kylmä syli.

– Olen tosi onnellinen siitä, mitä olen saanut tehdä tämän vuoden aikana koronatilanteesta huolimatta. Tilanne alalla ei ole helppo ja peruutuksia tulee koko ajan.

Mies on myös innoissaan siitä, että pääsee jälleen vuoden koronatauon jälkeen tekemään teatteria.

– Olen ensimmäistä kertaa mukana Tampereen Työväen Teatterissa. Alamme keväällä harjoitella sinne uutta musikaalia, josta kuullaan tässä kevään mittaan tarkemmin lisää, Leino vinkkaa.

33-vuotias Leino aloitti näyttelijän uransa 18 vuotta sitten.

– Olin Kruununhaan yläasteella musiikkiluokalla. Siellä näin ilmoituksen, jossa haettiin tv-sarjaan näyttelijää. Ilmaisutaidon opettajani kehotti minua hakemaan roolia. Inspiroiduin siitä ja päätin hakea mukaan. Kävi niin, että sain roolin Laura Kesäleirillä -sarjasta. Sen jälkeen minuun otettiin yhteyttä Helsingin kaupunginteatterista ja sitä kautta pääsin Hairspray-musikaaliin. Siitä hyrrä oikeastaan lähti käyntiin.

Leinolla oli monta vuotta ajatuksena hakea Teatterikorkeakouluun opiskelemaan alaa, mutta suunnitelmat siirtyivät vuosi toisensa jälkeen. 

– Minulla oli monena vuotena ajatuksena hakea, mutta aloin työllistymään niin vahvasti, että ajattelin, että ehkä kannattaa nyt takoa rautaa, kun se on kuumaa. Sen vuoksi se siirtyi joka vuosi. Tässä on sitten onneksi tullut työssä opittua.

Rantabaarin uudet jaksot alkavat Subilla ja mtv-palvelussa maanantaina 15.3. klo 20.30. Jaksoja esitetään kolme viikossa, maanantaista keskiviikkoon.

Lue myös:

    Uusimmat