Epätavallisen huono matikkapää voi olla merkki dyskalkuliasta eli laskemiskyvyn häiriöstä. Moni kärsii siitä läpi kouluvuosien kenenkään puuttumatta asiaan. Seuraukset näkyvät työttömyyslukuina ja vaikeuksina arkisissa laskutoimituksissa. Asiantuntijan mielestä matematiikan tunneilla pitäisi tukea heikoimpia oppijoita keskittymällä monimutkaisten yhtälöiden sijaan perustaitoihin.
Tehdään tämä ensin selväksi: jokainen, joka on huono matikassa, ei voi julistaa kärsivänsä dyskalkuliasta.
– Noin 10–15 prosentilla lapsista on vaikeuksia seurata tavallista matematiikan opetusta koulussa. Vain noin kolmella–kuudella prosentilla väestöstä on dyskalkulia, erityispedagogiikan professori Pirjo Aunio Helsingin yliopistolta kertoo.
Dyskalkulia eli laskemiskyvyn häiriö on virallinen diagnoosi, jolla tarkoitetaan pahoja vaikeuksia matematiikan oppimisessa: lukumäärien ymmärtäminen ja niistä päätelmien tekeminen on hankalaa, eivätkä niin sanotut aritmeettiset perustaidot kehity yhtä hyvin kuin ihmisillä yleensä.
– Käytännössä on siis todella vaikeaa suorittaa yhteen-, vähennys-, kerto- tai jakolaskuja. Lapsi, jolla on dyskalkulia, tekee paljon virheitä perustasoisissa matematiikan tehtävissä. Laskut eivät myöskään automatisoidu hänen päähänsä niin kuin muilla – enemmistö koululaisistahan oppii aika nopeasti, että kaksi kertaa kolme on kuusi.
Häiriön voi periaatteessa tunnistaa jo viisivuotiaalla. Kuvitellaan vaikka, että perhe pelaa yhdessä lautapeliä, jossa pääsee eteenpäin heittämällä kahta noppaa. Kukin saa liikkua vuorollaan sen verran kuin noppien pisteet yhteensä näyttävät. Dyskalkulian kanssa tällaisen laskutoimituksen tekeminen ei niin vain onnistukaan.
– Ensimmäisellä ja toisella luokalla dyskalkuliasta kärsivä lapsi vielä pärjäilee, saa osan matematiikan tehtävistä tehtyä ja pysyy luokan vauhdissa aika hyvin. Mutta kun matemaattisten asioiden sisältö oppitunneilla kasvaa ja menee yhä abstraktimmaksi ja vaikeammaksi, hän alkaa jäädä muista jälkeen.
– Ongelmana on, että heikkojen perustaitojen päälle kasataan lisää tavaraa, jolloin syntyy lumipalloefekti. Lapsi ei saa riittävästi tasoistaan harjoitusta, mutta oppitunneilla mennään koko ajan eteenpäin. Kolmannella tai neljännellä luokalla lapsi jo kokee itsensä huonoksi oppijaksi eikä motivoidu matematiikasta yhtään.





