Matala ääni miehellä sytyttää naiset

Tutkimukset osoittavat, että seksikäs ääni on todellinen asia. Miehen äänessä on jotain, joka saa naiset hyrräämään.

Ennen murrosikää miesten ja naisten äänet ovat samanlaisia. Murrosiässä kuitenkin tapahtuu merkittäviä muutoksia. Pojan äänihuulet kasvavat jopa 60 prosenttia pidemmiksi kuin tyttöjen. Pidemmät äänihuulet tuottavat matalamman äänen, joka resonoi syvemmällä. Muutoksen laittaa alulle testosteronin määrän lisääntyminen poikien elimistössä.

Tutkimus osoittaa, että etsi nainen sitten lyhyt- tai pitkäaikaista suhdetta, miehen äänellä on suuri merkitys parinvalinnassa.

Evoluutio-antropologi David Puts nauhoitti 30 miehen puhetta, kun nämä pyysivät naisia lähtemään romanttisille treffeille. 142 heteroseksuaalista naista kuuntelivat äänitteitä ja arvostelivat miehet, kuinka hyvin he sopisivat lyhyt- tai pitkäaikaiseen suhteeseen pelkästään äänen perusteella. Tulokset osoittivat, että naiset pitivät enemmän matalammista äänistä. Huomionarvoista oli, että naisia kiinnostivat matalaääniset miehet huomattavasti enemmän, kun he miettivät keiden kanssa voisivat olla puhtaasti seksuaalisessa kanssakäymisessä.

Lisäksi tutkimus osoitti, että ovulaation hedelmällisessä vaiheessa olevat naiset osoittivat suurinta seksuaalista mielenkiintoa matalaäänisiin.

Tutkijat ovat yrittäneet selvittää miksi syvä ja matala ääni kiehtoo naisia. Yksi heidän arveleva selitys liittyy kehon symmetriaan, joka tarkoittaa sitä, että kehon molemmat puolet ovat samanlaisia. Symmetrinen keho viehättää naisia, sillä se viestii myös terveydestä ja hyvistä geeneistä. Symmetria aiheuttaa miehellä myös matalamman äänen.

Teksti: MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lähde: Daily Mail, Pravda, National Public Radio

Lue myös:

    Uusimmat