Martti Suosalolle esitettiin kiperä kysymys lähes jokaisesta suomalaiskodista löytyvästä Aalto-maljasta – tietäisitkö sinä vastauksen?

Erikoishaastattelussa Martti Suosalo 13:29
Martti Suosalolle esitettiin kiperä kysymys Aalto-maljasta – tietäisitkö sinä vastauksen tähän kysymykseen?

Näyttelijä Martti Suosalo kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa Alvar ja Aino Aallon elämästä kertovasta dokumenttielokuvasta ja joutui vastaamaan kiperään kysymykseen.

Suomen tunnetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Martti Suosalo on ollut tiiviisti mukana puolisonsa Virpi Suutarin ohjaamassa Alvar ja Aino Aallosta kertovan kansainvälisen dokumenttielokuvan teossa.

Aalto-elokuva saa tällä tietoa ensi-iltansa syyskuun alkupuolella. Omien sanojensa mukaan jokapaikanhöylänä elokuvan tuotannossa toimiva Suosalo kertoi torstaina Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa, että elokuvan tekeminen on ollut valtava prosessi.

– Neljä vuotta on tehty työtä, hän kertoo ja sanoo, että arkistomateriaalia on käyty läpi valtavasti.

– Siinä ovat Virpi ja assistenttinsa tehneet valtavan työn. Arkistoja on ympäri maailmaa, koska Alvar Aalto oli hyvin kansainvälinen henkilö. Kovasti on saanut neuvotella ja yllätyksiä on tullut.

Suosalo kertoo, että prosessi on ollut hyvin sivistävä. Sen aikana hänen käsityksensä Alvar Aallosta onkin muuttunut melkoisesti.

– Tiesin tunnetuimmat rakennukset, mutta kun Aino tuli mukaan... Sen kautta se kaikki inhimillistyi. Elokuva on myös Ainon ja Alvarin rakkaustarina, sanoo Suosalo, jonka ääntä kuullaan elokuvassa Ainon ja Alvarin rakkauskirjeiden yhteydessä.

Suosalolle esitettiin Viiden jälkeen -ohjelmassa myös kiperä kysymys lähes jokaisesta suomalaiskodista löytyvän Aalto-maljakon muodosta. Tietäisitkö sinä vastauksen? Entä kuinka 35 teatteriesityksen peruuntuminen vaikutti näyttelijän talouteen?

Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat