Marketta Raitanen yritti yli 20 vuotta laihduttaa erilaisilla dieeteillä – tuloksetta. Apu painonhallintaan löytyi viimein lääkärin vastaanotolta.
Vuosikymmeniä jatkuneeseen jojolaihduttamiseen kyllästynyt Marketta Raitanen, 63, hakeutui lääkärin vastaanotolle saadakseen apua ylipainonsa hoitoon.
Yksilöllinen hoitosuunnitelma, johon kuuluu myös lääkehoitoa, on auttanut naista pudottamaan tähän mennessä 20 kiloa. Kevyemmän kehon lisäksi Marketta on saanut vireämmän mielen ja lisää energiaa.
Sairaudet vaikuttivat lihomiseen
Marketan paino lähti nousemaan äidiksi tulemisen jälkeen. Osaltaan lihomiseen vaikuttivat lasten saamisen jälkeen puhjenneet sairaudet. Nivelreuman vuoksi tehdyt polvileikkaukset vaikeuttivat liikkumista ja kortisonihoito lihotti. Kilpirauhasen vajaatoiminta hidasti aineenvaihduntaa.
Painon nousukäyrän taittaakseen Marketta on yrittänyt viimeisen 20 vuoden aikana monia erilaisia dieettejä. Apua ei löytynyt ateriankorvikkeista, ei Painonvartijoista, eikä todellakaan pelkkiä kevyttuotteita sisältävästä ruokavaliosta.
– Ja vaikka paino laski, se tuli aina takaisin, yleensä melkein tuplasti. Se on sellainen kaksinkertainen inho, Marketta kertoo.