Suomen läntisin rakennus, Märketin majakka, on aina ollut merenkulkijoiden kauhu. Sen ympärillä oleville matalikoille on uponnut kymmeniä aluksia. Nyt 30 vuotta tyhjillään seissyt majakka on saanut uuden elämän.
Kun Suomen Majakkaseura alkoi kunnostaa Märketin majakkaa vuonna 2007, oli se jo lahoamispisteessä. 30 vuotta tyhjillään seissyt majakka vaati perusteellista remonttia.
Neljän vuoden aikana kunnostustöihin osallistui yli 200 vapaaehtoista. Talkoolaisporukka uusi lattiat, korjasi lahonneet ikkunat ja antoi majakalle uuden maalipinnan.
– Kunnostettua majakkaa pidetään nyt miehitettynä toukokuusta lokakuun loppuun, kertoo Suomen Majakkaseuran puheenjohtaja Pekka Väisänen.
"Tänään aloitimme yhden kesämme pääprojekteista, muurin korjauksen. Pohjoisen muuri rakennettiin vuonna 1887 suojaamaan majakkaa rajuilta myrskyiltä ja korkeilta aalloilta. Vuosien aikana se on kärsinyt vaurioita." 9.6.2010
Majakka myrskyjen keskelle
Märketin majakka rakennettiin suurella vaivalla vuonna 1885 puuttomalle luodolle, joka sijaitsee vain kolme metriä merenpinnan yläpuolella. Majakan suunnitellut arkkitehti Georg Schreck joutui ottamaan rakennustyöt vastuulleen, kun työn aloittanut rakennusmestari jätti myrskyjen koetteleman työmaan.
– Myrskyt vaikeuttivat rakennustöitä ja veivät välillä rakennustarvikkeita mennessään.
Märketin luotoa halkovaa Suomen ja Ruotsin rajaa siirrettiin vuonna 1981. Sitä ennen majakka sijaitsi virallisesti Ruotsin puolella.
"Aamiaisen jälkeen tarkistimme majakan valon, sillä viime yönä myrskysi rajusti. Kahvitauolla keskustelimme ensi lauantaista, jolloin meidän tarkoitus lähteä täältä. Sääennuste on luvannut kovaa pohjoistuulta, joten voi olla, että olemme täällä vähän pidempään. Korkeintaan viikon, sillä pidemmäksi aikaa meillä ei ole ruokaa."11.10.2010



