Marja-Liisalta poistettiin terveet rinnat − syöpää ei ollutkaan!
Marja-Liisalle tehtiin radikaali leikkaus rintasyöpädiagnoosin takia. Epätavallisen hänen tarinastaan tekee se, että leikkaus oli turha ja diagnoosi väärä. Hänen molemmat rintansa olivat täysin terveet.
Tarina alkaa tammikuusta 1999. Marja-Liisa, kuten kaikki muutkin sinä vuonna 50 vuotta täyttäneet naiset, kutsuttiin mammografiaseulontaan. Viikon kuluttua tutkimuksesta kotiin tuli kirje, jossa Marja-Liisaa neuvottiin palaamaan lääkärin vastaanotolle. Jotakin epäiltiin ja näytteitä otettiin.
– Jouduin ravaamaan 90 kilometrin päässä vähän väliä milloin missäkin tutkimuksissa. Ensin otettiin ohutneulanäyte, sitten koepala. Jossakin vaiheessa lääkäri totesi, ettei olisi mitään syytä huoleen, mutta pääsiäisen alla minulle kuitenkin soitettiin ja kerrottiin, että vasemmassa rinnassani on pahanlaatuinen kasvain, Marja-Liisa kertoo.
Nopeasti leikkauspöydälle
Marja-Liisa pääsi leikkaukseen miltei saman tien, eikä hänellä ollut liiemmin aikaa totutella ajatukseen syövästä ennen kuin kaikki oli jo ohi. Leikkauspäivän aamuna jo valmiiksi peloissaan olevaa Marja-Liisaa odotti kuitenkin uusi järkytys.
– Olin jo leikkaussalissa, kun lääkäri ilmoitti, että näyttää siltä, että toisessakin rinnassani olisi syöpä. Minulle annettiin viisi minuuttia aikaa miettiä, mitä tehdään, Marja-Liisa muistelee.
Hän antoi lääkärille luvan tehdä radikaalin leikkauksen molempiin rintoihinsa, sillä paraneminen oli siinä tilanteessa kaikkein tärkeintä.
– Sanoin, että jos on syöpää, viekää kaikki.
Väärä diagnoosi
Kahden viikon kuluttua leikkauksesta Marja-Liisa istui jälleen lääkärin vastaanotolla.
– Minua pelotti, kun ajattelin, että mihin kaikkiin rankkoihin syöpähoitoihin joudun.
Pelko osoittautui turhaksi, sillä hoitoja ei ollut luvassa. Lääkäri ilmoitti, että mitään syöpää ei ollutkaan, ja että leikkaus oli ollut täysin turha.
– Minulle ruvettiin heti samalla käynnillä ehdottelemaan tekorintoja, mutta leikkauskivut olivat niin hirveät, etten halunnut uuteen leikkaukseen.
Hikoilua ja kipuja
Vuosien takainen leikkaus vaikuttaa edelleen Marja-Liisan elämään. Toisin kuin ensimmäisinä kuukausina leikkauksen jälkeen, Marja-Liisa pystyy kyllä katsomaan itseään peilistä, mutta rinnattomuus on hänelle edelleen ongelma. Proteesit tuottavat päänvaivaa varsinkin kesäisin, kun pitää miettiä, minkälaiset yläosat peittävät proteesien kiinnikeet.
– En tiedä, olenko vieläkään toipunut henkisesti.
Henkinen kipu on kuitenkin pientä verrattuna leikkauksen aiheuttamiin fyysisiin ongelmiin.
– Hikoilen aivan hirveästi ja joudun käymään pesulla useita kertoja päivässä. Lisäksi muutamia vuosia sitten aloin tuntea hirveää kipua kainaloissani. Lääkäri sanoi, että molemmat oireet johtuvat siitä, että kainaloiden hermoradat ovat vaurioituneet leikkauksen yhteydessä, Marja-Liisa selittää.
Lääkärien virheen takia Marja-Liisa sai aikanaan noin 80 000 markan korvauksen potilasvakuutuskeskuksesta, mutta jälkikäteen ilmenneistä oireista vastuuta ei ota kukaan.
– Jos tästä kaikesta yrittää etsiä hyviä puolia, niin ainakaan en voi sairastua rintasyöpään, mutta jos totta puhutaan niin eihän tätä koskaan oikein hyväksy.
Studio55.fi/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää