Marja-Leena ei jäänyt toimettomaksi, kun tuntematon nainen lyyhistyi Viitasaaren ABC:n lattialle – sai nyt yhteyden pelastamaansa naiseen ensimmäistä kertaa

Viitasaarella asuva Marja-Leena Ollanketo pelasti toukokuun alussa oululaisnaisen hengen Viitasaaren ABC:llä, kun nainen oli lyyhistynyt huoltoaseman lattialle. Migreeniksi epäilty kohtaus paljastui aivoverenvuodoksi.

Kehitysvammaishoitajan töitä aiemmin tehnyt Ollanketo oli nähnyt keskiviikkona lehdessä ilmoituksen, jossa aivoverenvuodon saanut nainen halusi löytää auttajansa. Hän oli reagoinut ilmoitukseen laittamalla oman ilmoituksen sosiaaliseen mediaan.

17:13
Aivoinfarkti vaatii nopeaa toimintaa. Kuuntele, miten tulee toimia ja miten tunnistat kohtauksen saaneen ihmisen.

Etsinnöillä oli onnellinen loppu, sillä auttaja ja uhri löysivät toisensa alle vuorokauden sisällä Facebookista.

– Tämän naisen ensimmäinen reaktio oli, että wau, löysit minut. Nyt olemme jutelleet Messengerissä muun muassa hänen kuntoutumisestaan, Ollanketo kertoo.

Hän kertoo huomanneensa naisen nähdessään heti, että jokin oli vialla. Nainen itse epäili aluksi aikaisempien kokemustensa pohjalta migreeniä, mutta Ollanketo päätti soittaa ambulanssin.

– Pahinta oli, että ohikulkijat eivät reagoineet asiaan mitenkään. Se tuntui todella välinpitämättömältä, hän kauhistelee.

Nainen oli lopulta oksentanut ja mennyt tajuttomaksi. Ollanketo odotti ambulanssin saapumista, mutta naisen lopullinen kohtalo ratkesi hänelle vasta lehti-ilmoituksen näkemisen myötä.

Henkisesti raskasta

Nimettömänä pysyvä aivoverenvuodon saanut nainen on niin ikään iloinen löydettyään auttajansa. Hän kertoo laittaneensa lehteen ilmoituksen, koska oli halunnut kiittää ja kertoa olevansa elossa.

Nainen toteaa olleensa kuukauden sairaalassa kohtauksen jälkeen, mutta nyt hän on jo hyvässä kunnossa. Loppuvuosi kuluu kuitenkin sairaslomalla.

– Pystyn liikkumaan jo normaalisti ja kesällä olen päässyt esimerkiksi marjastamaan, hän kertoo.

Toukokuinen kohtaus oli tullut hänelle täytenä järkytyksenä, sillä mitään vastaavaa ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut. Sen sijaan migreenikohtauksia hänellä oli ollut ennenkin.

– Aivoverenvuodosta toipuminen on ollut henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti, nainen huokaa.

Juttua korjattu 23.8. kello 9.08: Aiemmin jutun otsikossa kerrottiin, että Ollanketo olisi tavannut pelastamansa naisen. Otsikossa oli virhe. Hän ei tavannut naista, vaan sai tähän yhteyden Facebookissa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja