Maria Veitola kuvailee musiikkiteollisuuden armottomuutta: "Onneksi en ole artisti"

Kuka tekee tulevaisuuden tähdet? 1:00:00

Maria Veitola juonsi SuomiAreenassa mielenkiintoista Tulevaisuuden tähdet -paneelikeskustelua. Keskustelussa nähtiin mukana Suomen musiikkipiirin johtavia tekijöitä, kuten Nelonen Median musiikkijohtaja Mikko Koivusipilä.

Katso yllä video Tulevaisuuden tähdet -paneelikeskustelusta!

Pitkään mediamaailmassa mukana ollut juontaja Maria Veitola ymmärtää, että Suomessa musiikkialalla piirit ovat todella pienet, eikä artistilla ole varaa suututtaa ketään, mikäli haluaa musiikkinsa kuuluviin.

– Onneksi en ole artisti. Minkälaisia diilejä joutuu tehdä ja kuinka kiva pitää olla, vaikka ei haluaisi yhtään olla kiva. Täytyy käyttäytyä ihanasti ja lähetellä samppanjapulloja, vaikka tuntuu ihan joltain muulta oikeasti. Sellaista se bisnes kai sitten on, Veitola kommentoi.

– Ajattelen, että musiikkibisnes on poikkeuksellisen armoton. Siinä joutuu kaikki jollain tavalla myymään sieluaan. Kauheaa sanoa näin, mutta näin minä ajattelen.

Jatkuva esillä olo luo paineita

Veitolan mukaan artistit joutuvat olemaan jatkuvasti esillä, mikä luo voimakkaita paineita. Paineet voivat purkautua vaarallisilla keinoilla.

– Joillakin se on sitten varmasti päihteet, mikä on tylsä juttu. Jos koko elämä on jotenkin kontrolloitua ja laskelmoitua, se tuottaa ihmisessä tarpeen tehdä jotain anarkistista ja kiellettyä. Se voi olla mitä vain. Seksiaddiktio, päihderiippuvuus, uskonto tai jotain muuta. Mutta jotain, mikä ei näy muille.

Vaikka musiikkialan piirit ovat pienet ja tie tähteyteen on vaikea, uskoo Veitola silti lahjakkaiden ja sinnikkäiden henkilöiden lyövän läpi tähtitehtaalla.

– Uskon, aidosti ja vakaasti siihen, että niitä, jotka ovat poikkeuksellisen lahjakkaita, sitkeitä ja kunnianhimoisia ihmisiä, että kaikilla niillä on Suomessa mahdollisuus päästä esiin.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat