Mielenterveys ja sen hoitaminen on Suomessa edelleen tabu. Moni kertoo esimerkiksi parhaille ystävilleen, että kaikki menee ihan hyvin, vaikka oman pään sisällä ei lainkaan tuntuisi siltä. Moni jättää hakematta apua, kun ajattelee, ettei ole riittävän huonossa kunnossa, vaikka avun hakemiselle olisi ollut kaikki perusteet jo pitkään, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kirjoittaa nettikolumnissaan.
Tilanne on nurinkurinen. Eihän kukaan joudu peittelemään kipeää jalkaansa tai jätä käymättä hammaslääkärillä, koska mitä naapuritkin siitä sanoisivat.
Sama tabu vaikuttaa politiikassakin. Mielenterveystyötä ei vieläkään oteta yhtä vakavasti, kuin pitäisi. Moni pitää sitä vieläkin puuhasteluna vakavien talouskysymysten rinnalla, vaikka sen pitäisi olla ihmisten hyvinvoinnin edistämisen keskeisimpiä kysymyksiä.
Puhutaan jopa mielenterveyskriisistä
Erityisesti nyt korona-aikana on oltava tarkkana. Suomalaisten fyysinen terveys on keskimäärin parantunut jo vuosikymmeniä, mutta terveyserot ovat kasvaneet ja mielenterveysongelmat niiden kärjessä. Mielenterveyden häiriöt ovat nousseet suurimmaksi syyksi jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, ja koronan myötä tilanne voi pahentua entisestään.
Kriisipuhelimet ovat tämän vuoden aikana monin paikoin ruuhkautuneet ja ihmisten itsetuhoisuus on lisääntynyt. Asiantuntijat puhuvat jopa mielenterveyskriisistä.
Kyse ei ole vain sairastunutta itseään koskevista pulmista. Mielenterveys- tai päihdeongelmien kanssa kamppailevan henkilön ympärillä on useita läheisiä, joihin ongelmat myös vaikuttavat. Jos apua tarjoavat palvelut eivät ole saatavilla, siirtyy vastuu kohtuuttomasti läheisten harteille.