Märän lokakuun katkera päätös – vettä ei sittenkään satanut tarpeeksi kaikkien aikojen ennätykseen

Vettä kaikissa muodoissaan tuli taivaalta lähes päivittäin, mutta ei sittenkään tarpeeksi. Lokakuun sade-ennätys jää mitä todennäköisimmin rikkomatta.

Tämä vahvistui, kun Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta kertoi Suomen märimmän mittauspisteen, Espoon Nuuksion sademäärän lokakuun ajalta tähän aamuun asti.

– 226,1 millimetriä.

Nuuksion ennätys toki syntyi, mutta ei koko Suomen. Lokakuun kaikkien aikojen sademääräennätys, 228,1 milliä, mitattiin Vihdin Hiiskulassa vuonna 2006. Mutta kyllähän sieltä taivaalta nyt kaksi milliä vettä saadaan, jos vähän tiristetään?

– Kovin tiukassa on. Pääkaupunkiseudun yli itään kulkee vähäisiä sateita (korkeintaan millimetrin kymmenyksiä) ja tiistai on poutainen ja aurinkoinen päivä, vahvistaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko.

Tiistain jälkeen onkin jo marraskuu ja uuden ennätysmetsästyksen aika. Nuuksion sademäärä olisi täpärästi riittänyt marraskuun kaikkien aikojen ennätykseen (224,6 mm Tammisaaren Tenholassa vuonna 1996), mutta lokakuun tuloksena sitä ei lasketa.

Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja sadetanssia pihamaalle niin Espoossa kuin muuallakin.

Lue myös:

    Uusimmat