Maija-Leena sairastui homeesta ja sai onnekseen hyvän lääkärin – ”Aina pitäisi uskoa ihmistä”
Sisäilmasta sairastuneet eivät välttämättä edelleenkään saa asiantuntevaa hoitoa. Jo vuosia sitten sairastuneella Maija-Leena Kasurisella kävi tuuri.
Maija-Leena Kasurinen sairastui huonon sisäilman takia 1990-luvulla. Hänen työpaikallaan koulussa oli hometta.
– Minulla oli toistuvia keuhkoputkentulehduksia, poskiontelontulehduksia, päänsärkyjä ja väsymystä. Vähitellen siitä sitten diagnosoitiin astma, Kasurinen kertoi lähetyksessä.
Kasurinen oli siitä onnekas, että hänen työterveyslääkärinsä otti oireet tosissaan.
– Näin pitäisi aina tehdä – uskoa ihmistä.
– Mutta kesti kymmenen vuotta ennen kuin uskottiin, että se (oireiden aiheuttaja) oli työpaikka. Sitä yritettiin korjata, mutta työterveyslääkäri ohjasi minut vaihtamaan koulua, ja se oli hyvä ratkaisu. En varmaan pystyisi enää käymään töissä, jos olisin jäänyt sinne pidemmäksi aikaa – se rakennushan purettiin sitten.
Ratkaisuja Sisäilmasairaille! -projektin suunnittelija Minna Pitkäniemi Homepakolaiset ry:stä sanoi, että sisäilmasta oireilevien ongelmille etsitään edelleen joskus selitystä psyyken puolelta.
– Valitettavasti (sisäilmasairauden oireita) ei tunnisteta. Sitä tietoa ei varmaan ole vielä riittävästi. On kyllä myös lääkäreitä, jotka tunnistavat ja osaavat yhdistää oireet sairastuttavaan asuntoon tai työpaikkaan, mutta valitettavasti hyvin usein lääkärille meno ei tuota sitä toivottavaa tulosta, Pitkäniemi sanoi.
Uusimmat
-
08:29
Live kello 8.50: SAK:lla ei suuria odotuksia pääministeri Orpon tapaamiseen, mielenilmaukset jatkuvat
-
08:27
Live kello 10.30: Tältä näyttää yhä käytössä ollut vesijohtoputki 1800-luvulta – MTV paikalla Mannerheimintien jättiremontissa
-
08:22
Huomasitko? Tuotteiden hinnat muuttuivat tiistaina Alkossa
-
08:18
Luottamus rakentamiseen vajosi EU:n alimmaksi – huonoja enteitä myös työttömyyden kehityksestä
-
08:15
Noin 80 nautaa kuoli liekkeihin navettapalossa Parikkalassa – ulkopuolinen hälytti palokunnan, kun taivaanrannassa loimotti
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
Lataa lisää