Mahdollistiko Tiger Woods omistamansa ravintolan alkoholisoituneen työntekijän kuoleman? Työntekijän vanhemmat haastamassa Woodsin oikeuteen

Tiger Woodsintyöntekijän vanhemmat vaativat oikeutta menehtyneelle pojalleen haastamalla golftähden oikeuteen. Woodsin omistaman ravintolan baarityöntekijä menehtyi vuoden 2018 lopussa ajettuaan kuolonkolarin alkoholin vaikutuksen alaisena, kertoo TMZ Sport.

Woodsin tyttöystävä Erica Herman oli palkannut Nicholas Immesbergerin ravintolaan. Immesberger oli jäänyt 10. joulukuuta 2018 jälkeisen työvuoronsa päätteeksi useiksi tunneiksi Tiger's The Woods -ravintolaan nauttimaan alkoholia.

Työntekijälle tarjoiltiin alkoholia, jonka päätteeksi selvästi päihtynyt nuori mies hyppäsi auton rattiin.

Immesbergerin vanhemmat ovat nyt haastamassa Woodsin ja Hermanin oikeuteen. Haasteen mukaan ravintola johtoineen oli vastuussa työntekijästään, 24-vuotiaasta Immesbergeristä, mutta laiminlöi vastuunsa.

Kanteen mukaan Woods ja tyttöystävä myös sallivat edesmenneelle työntekijälle alkoholin tarjoilun, vaikka tiesivät tämän alkoholismista.

Vanhemmat ovat myös sitä mieltä, että golftähti ja tyttöystävä olisivat muutamia päiviä aiemmin olleet viihteellä yhdessä Immesbergerin kanssa ja nauttineet alkoholia, minkä takia ravintoloitsijoilla olisi ollut käsitys, että Immesberger on alkoholisti.

Vanhemmat vaativat korvausta sairaala- ja hautajaiskuluihin oikeuden kautta.

Lue myös:

    Uusimmat