Maaseudun tulevaisuus: Koulukyytien hinta lähes kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa

Koulukuljetusten hinta on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, kertoo Maaseudun tulevaisuus. Kunnille kyytien järjestäminen maksaa vuosittain yli 180 miljoonaa euroa.

Koulukuljetuksen keskimääräinen hinta on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut noin 900 eurosta lähes 1600 euroon oppilasta kohden, kertoo esi- ja perusopetuksen erityisasiantuntija Leena Pöntynen Kuntaliitosta.

–  Monissa kunnissa palveluntarjoajia ei ole joillekin reiteille kuin yksi. Liikennekaari ja kilpailun vapautuminen tullee vaikuttamaan kuljetusten järjestämiseen merkittävästi, hän sanoo lehden haastattelussa. 

Maaseudun tulevaisuus kertoo, että koulujen sijainti tekee useasti kuljetusten reiteistä rikkonaisia ja pitkiä. Lisäksi kouluverkon tiivistämisen myötä yhä useampi koululainen kulkee koulukyydillä.

Lue myös:

    Uusimmat