Maanjäristys Iranin ja Irakin rajalla vuoden tuhoisin – mannerlaattojen puristuksessa olevalla alueella viime vuosina useita järistyksiä

Satoja kuollut ja tuhansia loukkaantunut maanjäristyksessä Iranin ja Irakin rajalla 1:46

Eilen illalla Iranin ja Irakin rajaseudulla tapahtunut maanjäristys on noussut kuluvan vuoden tuhoisammaksi kuolonuhrien lukumäärällä mitattuna. 7.3. magnituden järistys tuntui Turkissa ja Pakistanissa saakka. Lisäksi järistys aiheutti jälkijäristyksiä Pakistanissa, Libanonissa, Kuwaitissa ja Turkissa, kertovat paikalliset uutistoimistot. 

Yhdysvaltalaiskanava CNN:n keräämistä silminnäkijäkertomuksista järistyksen tuhoista piirtyy lohduton kuva; Irakin pääkaupungissa Bagdadissa asuva Majida Ameer kertoo, kuinka hän järistyksen jälkeen juoksi pitkin pääkaupungin katuja kolmen lapsensa kanssa. 

Bagdad sijaitsee yli 200 kilometrin päässä maanjäristyksen keskuksesta. 

– Olin päivällisellä lasteni kanssa ja äkkiä rakennus heilui ilmassa, Ameer kertoo uutistoimisto Reutersille. 

Ensin Ameer luuli yli 400 ihmisten hengen vaatinutta maanjäristystä valtavaksi pommiksi.

– Luulin että kyseessä on räjähdys, mutta sitten kuulin ihmisten huutavan maanjäristyksestä. 

Kyseessä on kuluvan vuoden tuhoisin maanjäristys. Syykuussa Meksikoa ravisutti kaksi tuhoisaa maanjäristystä alle kahden viikon sisään. Jälkimmäisessä järistyksessä henkensä menetti 369 ihmistä. 

Pahimmat tuhot Iranissa

Toisella puolella maiden rajaa, Iranin puolella, tuhot ovat vieläkin murskaavammat. Yhteensä maanjäristyksessä on tämän hetkisten tietojen mukaan loukkaantunut ainakin 6 600 henkeä, – valtaosa heistä Iranissa. Järistystä seurasi myös yli 150 jälkijäristystä. 

Pourya Badrkhani, musiikin opettaja Kermānšāhin provinssin pääkaupungista Kermānšāhista Iranista, oli kotona katsomassa televisiota kun maanjäristys iski. 

Pahimpia tuhoja Iranissa kärsivät Qasr-e Shirinin ja Azgalehin kaupungit, jotka sijaitsevat Kermānšāhin maakunnassa Irakin rajan tuntumassa.

Kuten Ameer, Badrkhani ryntäsi perheensä kanssa kadulle liittyen naapureidensa joukkoon. Huolimatta epätoivoisesta tilanteesta mies kertoo CNN:lle, kuinka ihmiset esimerkiksi luovuttivat verta auttaakseen loukkaantuneita. 

Uutistoimistojen mukaan maanvyöryt ovat vaikeuttaneet avun toimittamista tuhoalueille. Iranin valtiollisen television mukaan tuhoalueille on lähetetty kymmeniä Punaisen Ristin ryhmiä. 

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan järistys tapahtui noin 25 kilometrin syvyydessä. 

Iranin ja Irakin rajaseutu on altis maanjäristyksille, sillä alue sijaitsee Euraasian ja Arabian mannerlaattojen välissä. Iranissa on ollut useita tuhoisia maanjäristyksiä viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2012 tapahtuneessa maanjäristyksessä kuoli yli 300 henkeä ja haavoittui arviolta 5 000. 

Vuoden 2012 järistyksessä eniten kärsivät kylät Aharin, Varzaghan ja Hareesin kaupungien ympäristössä, kertoo uutistoimisto Reuters. Kaupungit sijaitsevat lähellä Tabrizin suurempaa kaupunkia Armenian ja Azerbaidzanin rajan tuntumassa. 

Viime vuosien tuhoisin maanjäristys maassa tapahtui kuitenkin vuonna 2003, jolloin arviolta 26 000 ihmistä menetti henkensä maanjäristyksen keskuksen iskiessä Bamin kaupunkiin. 

Lue myös:

    Uusimmat