Maajussillle morsian -ohjelman uudella kaudella rakkautta etsii Muhoksella asuva Matti.
Maajussille morsian -ohjelman tuoreen kauden ensimmäinen jakso esitetään MTV3:lla keskiviikkona 26. helmikuuta. Jaksossa tutustutaan kaikkiin kauden kahdeksaan maajussiin aina Kuusamosta Espanjaan.
Yksi kauden maajusseista on 43-vuotias Matti Muhokselta. Matti pitää Muhoksella maitotilaa.
Pojan kummitäti ilmoitti mukaan ohjelmaan
Aloite Maajussille morsian -ohjelmaan lähtemisestä ei tullut Matilta itseltään, vaan miehen ilmoitti mukaan hänen poikansa kummitäti. Pienen pohdinnan jälkeen Matti päätti puoltaa hakemuksen.
– Poikani kummitäti on aikaisemminkin heittänyt vitsillä, että minut pitäisi ilmoittaa mukaan ohjelmaan. Silloin en oikeastaan noteerannut asiaa, naureskelin vain.
– Kun ilmoittautumispäivä läheni, niin hän oli sitten täräyttänyt hakemuksen. Ajattelin, että kerranhan sitä vain eletään, niin kokeillaan ja katsotaan mihin se johtaa, Matti muistelee.
Itseään Matti kuvailee tavallista elämää eläväksi, sosiaaliseksi ja mukavaksi tyypiksi.
