Maailmanmestari yllättyi Lewis Hamiltonin lausunnoista Yhdysvaltain F1-kisan aikana: "Miksi ihmeessä?"

Vuoden 1996 F1-maailmanmestari Damon Hill ihmettelee Lewis Hamiltonin lausuntoja Yhdysvaltain GP:n tuoksinassa.

Hamilton taipui sunnuntaina ajetun kilpailun voittotaistelussa kovimmalle kilpakumppanilleen Max Verstappenille, mutta onnistui nappaamaan nimiinsä kisan nopeimman kierrosajan, joten Verstappenin johto MM-sarjassa on nyt 12 pistettä, kun viisi osakilpailua on ajamatta.

Mestarikandidaatit tarjosivat kilpailun seuraajille jännitystä koko rahan edestä. Voitto ratkesi vasta ruutulipulla, jossa eroa oli Verstappenin hyväksi vain 1,333 sekuntia.

Monet ovat sitä mieltä, että Hamilton onnistui tekemään kilpailusta tiukan vain, koska pääsi lähtökiihdytyksen jälkeen ensimmäisessä mutkassa nousemaan Verstappenin edelle. Tämän jälkeen Red Bull ja Mercedes lähestyivät kilpailua keskenään hyvin eri tavoin; Red Bull otti molemmilla kerroilla Verstappenin varikolle reilusti ennen Hamiltonia. Kilpailun lopussa vauhtietu olikin Hamiltonilla tuoreempien renkaiden ansiosta, mutta kokonaisuudessaan RB16B oli sunnuntaina W12:ta nopeampi auto.

Myös Hamilton taisi huomata tämän, sillä hän kyseenalaisti oman vauhtinsa riittävyyttä useaan kertaan kilpailun aikana. Tämä yllätti Hillin.

– Joissain hänen radioviesteissään on mukana pientä pelaamisen makua. Yllätyin, kun Lewis sanoi, ettei hän pysty pitämään vauhtiaan yllä, Hill sanoi Racingnews365-sivuston mukaan F1 Nation -podcastin tuoreessa jaksossa.

– Ajattelin vain, että miksi ihmeessä hän luovuttaa pelin. Sen jälkeen Max sanoi huomaavansa, että Lewisin renkaiden pito heikkeni ja Red Bull otti hänet sisään. He olivat selkeästi Mercedestä ovelampia.

– Verstappen palasi varikkokäyntien jälkeen kärkipaikalle, jonka hän oli menettänyt. Sitten he kontrolloivat erittäin tiukkaa kilpailua. Se oli jännittävää alusta loppuun.

Hill pitää Verstappenia tässä vaiheessa vahvempana ehdokkaana tämän kauden maailmanmestariksi.

– Kyse on siitä, kummalle heistä sattuu keskeytys tai jotain vastaavaa. Vai tuleeko tästä sellainen kausi, että Lewisin on vain kurottava takamatka umpeen? Kauden viimeisissä kisoissa Lewisin on alettava taas voittaa. Voitot ovat Maxille 8–5.

Lue myös:

    Uusimmat