”Maailman surkein kuski” menetti viimein ajokorttinsa – aiheutti heti välikohtauksen huoltoasemalla

Kerroimme huhtikuussa kansasilaista pikkukaupunkia piinaavasta liikenneterroristista. Vaikka nimellä "CRV Lady" tunnettu nainen on viimein menettänyt ajokorttinsa, on autoilu silti jatkunut.

Maailman surkeimmaksi kuljettajaksikin tituleerattu Patricia McDonald, lempinimeltään CRV Lady, on menettänyt ajokorttinsa. Sen piti olla iloinen asia pienelle Tecumsehin kaupungille, mutta viimeisimmät havainnot paljastavat, että nainen on jatkanut autoilua tavalliseen malliin. McDonaldin tapauksessa tavallinen kuitenkin tarkoittaa kaikkea muuta kuin tavallista.

Paikallisen KSNT-uutiskanavan mukaan McDonald ajautui lauantaina kahnaukseen virkavallan kanssa. Hän oli tankannut autonsa huoltoasemalla ja yrittänyt maksaa polttoaineen sekillä, mutta puuttuvan henkilöllisyystodistuksen vuoksi huoltamo ei ollut hyväksynyt naisen maksutapaa.

McDonald kiljui ja raivosi ensin huoltoaseman henkilökunnalle ja sen jälkeen paikalle tulleelle poliisille. Silminnäkijöiden mukaan McDonald kaasutti pois paikalta holtittomasti aiheuttaen vaaratilanteen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, miten välikohtaus lopulta päättyi.

Vaaralliselle kuljettajalle on perustettu jopa Facebook-ryhmä, jossa paikalliset varoittavat muita tämän liikkeistä. McDonaldin toistuvia liikennerikkomuksia on tarkoitus käsitellä oikeudessa lähiviikkojen aikana.

Lähde: KSNT, Jalopnik

***

Porsche vetää maailman suurinta matkustajakonetta 1:11

Lue myös:

    Uusimmat