Maailmalla vaalit nähtiin Marinin tappion kautta: "Voi vaikuttaa sensaatiomaiselta ja omituiselta"
Suomen eduskuntavaaleja käsittelevissä jutuissa ja kommenteissa on maailmalla kärkeen nostettu liki järjestään pikemminkin Sanna Marinin johtamien sosiaalidemokraattien tappio kuin kokoomuksen vaalivoitto.
Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan se tosiasia, että Sanna Marin on pian ex-pääministeri "voi vaikuttaa sekä sensaatiomaiselta että omituiselta".
Useat mediat, kuten brittilehti Guardian, muistuttavat, että Marinin henkilökohtainen suosio on yhä korkealla tasolla. Marin sai Pirkanmaalta 35 623 ääntä.
Marin on saanut Suomen ulkopuolella valtavasti positiivista huomiota hänen tiukkojen Venäjän hyökkäyssotaa käsittelevien kommenttien myötä.
Ulkomaisissa medioissa kuitenkin käytännössä järjestään todetaan, että Marinin tappio ei tullut suomalaisille shokkina, olihan kokoomus ollut pitkään gallupeissakin kärjessä.
– Marin oli vaaleissa henkilönä suosittu, mutta taantumaennusteet, kasvava inflaatio ja opposition syytökset hallituksen suurista lainoista ja korkeasta kulutuksesta tekivät tehtävänsä yhdessä lupausten kanssa leikata sosiaalitukia, Guardian kirjoittaa.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:kin kertoo lukijoilleen, että vaikka ulkomailla Marin on yhdistetty Ukrainan sotaan ja Nato-prosessiin, Suomessa vaalitenteissä puhuttiin taloudesta.
Nahkatakkikuvasta tanssivideoon
Ruotsalaislehti Expressen muistelee kommentissaan Tukholmassa huhtikuussa 2022 otettua kuvaa, jossa Suomen ja Ruotsin tuolloiset pääministerit, Magdalena Andersson ja Marin keskustelevat. Pääministerien tapaamisessa keskusteltiin yhteisestä Nato-hakemuksesta.
Kyseisellä matkalla Marin piti Suomessakin runsaasti huomiota kerännyttä nahkatakkia. Molemmille kuvan naisista seuraavat vaalit näyttivät ovea pääministerin paikalta.
Siinä missä nahkatakista kirjoitettiin voittopuolisesti positiivisesti, oli Marinin bilevideon vastaanotto huomattavasti ristiriitaisempi. Sekä BBC ja Guardian muistuttavat asiasta.
Aftonbladetin mukaan "skandaali vahingoitti Marinin mainetta" ja sai monet epäilemään, onko Marinin ikäinen henkilö fiksu ratkaisu pääministeriksi. Marin on 37-vuotias.
– Petteri Orpo on hänen vastakohtansa. Väritön ja varsin anonyymi poliitikko onnistui vakuuttamaan suomalaiset äänestämään useiden leikkausten puolesta, jotka tulevat iskemään kovaa ihmisiin, Aftonbladet kirjoittaa.
Vaaleista raportoivat myös muun muassa kansainväliset uutistoimistot AFP, Associated Press ja Reuters, talousmedia Bloomberg, yhdysvaltalaislehti New York Times ja Japanin yleisradioyhtiö NHK.
Uusimmat
-
13:52
Poliisi otti kiinni ampumisesta epäillyn Iisalmessa
-
13:50
Pertunmaalla kateissa ollut 77-vuotias nainen löytyi
-
13:46
Israelin ilmaisku surmasi ainakin seitsemän ihmistä Gazan kaupungissa, sanoo sairaala
-
13:37
Ilmari Käihkö ihmettelee: "Miksi Venäjä ei ole käyttänyt hyväksi mahdollisuuttaan?"
-
13:35
Käärijä esiintyy Euroviisujen toisessa semifinaalissa – hehkutuksen lisäksi soraäänet nousivat: "Hiukan törkeää"
-
13:31
Halla-aho Demokraatille: Pelttarilla ei ole tietoa, että hänen toimiaan tutkittaisiin
-
13:26
Järkyttävät huhut levisivät 24-vuotiaan ME-miehen kuolemasta – olympiavoittaja elää nyt pelossa: "He polttavat perheeni"
-
13:20
Montun pohja on nyt nähty – Liisa Rintaniemi paljastaa äitienpäivän sään
-
13:15
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
13:14
Teini-ikäisen pojan ampuneelle miehelle 10 vuoden vankeustuomio
-
13:08
Superlupaus ylimääräisenä – tältä Leijonien ketjut näyttivät MM-avauksen alla
-
12:40
Asiantuntija: tämä piirre kuningas Charlesin elekielessä on muuttunut täysin syöpädiagnoosin jälkeen
-
12:24
Yksi kuoli ulosajossa Ilmajoella
-
12:22
Yle: Vornanen ampui poliisina haulikkomiestä takamukseen
-
12:21
Tiedusteluvalvontavaltuutettu kertoo, kuinka tiedustelupalveluita pidetään silmällä: "Ideana on, että..."
-
12:21
Helsingissä kateissa 59-vuotias mies
-
12:15
Poliisin käytöstä sirkusautoksi – muistatko tämän menopelin suositusta lastenohjelmasta?
-
12:14
UM vahvistaa: Suomalainen kuollut Thaimaassa
-
12:14
Serbian presidentti Xille: Taiwan kuuluu Kiinalle
-
12:09
Olkiluoto 3:n huolto venyy taas – reaktorien välillä huoltorumba
-
Lataa lisää