Mainos

Luvassa kesän toistaiseksi kovin ukkospäivä

Tänään on luvassa rajuja ukkoskuuroja ja sateita. Ukkosen ennustetaan jatkuvan myös huomenna.

Maan keskiosassa liikkuu tälläkin hetkellä ukkosia. Saderintama liikkuu päivän aikana kohti pohjoista, sen jäljessä kehittyy päivällä rajujakin ukkoskuuroja maan länsi- ja keskiosassa. Kovimmat ukkoset ovat luvassa iltapäivällä Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella.

Lähetä meille ukkoskuva!

MTV Uutiset kerää ja julkaisee lukijoidensa sääkuvia jatkuvasti. Jos sait kuvattua tai videoitua rajuilman tai jopa salaman, niin lähetä se meille täältä!​​​​​​​

MTV Uutisten meteorologin Aleksi Jokelan mukaan luvassa on kesän kovin ukkospäivä tähän asti.

Maan kaakkoisimmassa osassa ja pohjoisessa ukkosen riski on pienin. Myös Etelä-Suomessa ukkoset jäävät vähäisemmiksi kuin maan keskiosassa.

Illalla sateet heikkenevät, mutta samoille alueille on luvassa ukkosia myös huomiselle. Sademäärät voivat olla paikoin runsaita. Sadekuuroissa voi tulla jopa yli 20 millimetriä vettä lyhyessäkin ajassa.

Lämpötilat etelässä ovat lähellä kahtakymmentä astetta, paikoin ylikin. Lapissa sää on pääosin poutaista ja lämpötilat vaihtelevat 15 ja 20 asteen välillä. Sadekuuroissa ja jatkuvan sateen alueella lämpötilat voivat pudota alle 15 asteeseen. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.