Viikonloppuna sateita, aurinkoa ja ukkosta – "Sateet voivat tulla missä muodossa tahansa"

Viikonlopun sää on hyvin epävakaista. Luvassa on sateita, aurinkoa ja ukkosta, sanoo meteorologi Aleksi Jokela.

Suomi kuuluu koko viikonlopun ajan matalapaineen alueeseen. Välillä paistaa aurinko ja välillä voi tulla sadekuuroja.

Eniten sadekuuroja ilmenee päiväsaikaan ja kuurot painottuvat huomenna lauantaina maan länsiosaan ja sunnuntaina maan keskiosaan.

– Lauantaina etelässä voi jyrähtää jopa ukkonen, kertoo Jokela.

Jokelan mukaan sade on vaihtelevaa ja kuurot voivat tulla missä olomuodossa tahansa. Ajoittain myös paistaa aurinko etenkin maan etelä- ja keskiosassa.

Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa +5 ja +9 asteen välillä. Pohjoisessa ollaan 0 ja +5 asteen välissä. Yöllä koko maassa käydään pakkasen puolella.

 

Lue myös:

    Uusimmat