Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on löytänyt Suomesta ensimmäistä kertaa luumun rokkovirusta luumuntaimien lisäykseen käytettävästä emokasvista.
Luumun rokkovirus on vaarallinen kasvintuhooja, jota ei saa esiintyä Prunus-suvun kasvien taimiaineistossa.
Taimitarhojen saastuneet Prunus-suvun kasvit määrätään hävitettäviksi ja suvun muiden kasvien markkinointi kielletään vähintään kolmeksi vuodeksi. Hedelmätarhoilla tauti ei aiheuta toimenpiteitä.
Mistä tunnistaa?
Luumun rokkovirus (Plum pox virus, PPV) leviää varttamisen yhteydessä ja kirvojen välityksellä. Se aiheuttaa luumun lehtiin vaaleita rengaslaikkuja ja nauhamaisia kuvioita sekä selkeäsuonisuutta.
Hedelmät ovat epämuodostuneita, kirjavia ja niiden malto on kovaa ja ruskettunutta. Hedelmät voivat pudota ennenaikaisesti. Taudin leviämistä voidaan estää käyttämällä varmennettuja taimia ja torjua hävittämällä saastuneet kasvit.
Luumun rokkovirus saastuttaa Prunus-suvun kasveja, joista Suomessa tärkein on luumu. Kirsikat eivät ole alttiita luonnolliselle tartunnalle. PPV-virus saastuttaa myös monia Prunus-suvun koristekasveja.
Ei ole vaarallinen ihmisille
PPV-virus on kotoisin Bulgariasta, josta se on laajalti levinnyt Euroopan maihin.
PPV-virus on Prunus-suvun pahimpia virustaudinaiheuttajia, sillä sato voidaan menettää täysin. Luumun rokkovirus ei ole vaarallinen ihmisille tai eläimille.
Luumun rokkovirusta havaittaessa tai epäiltäessä taimiaineistossa tulee viipymättä ottaa yhteyttä Eviraan kasvinterveys(a)evira.fi.
Uusimmat
-
14:45
Matti säikäyttää Ensitreffit-Tainan: "Todella kaukana siitä, millainen olen"
-
14:43
Näin vaimonsa murhasta syytetty perustelee tekoaan – "Olisi parempi, jos hän olisi tappanut minut"
-
14:37
Venäläisnuorilla vaikeuksia löytää kumppania – mielipiteitä hyökkäyssodasta täytyy piilotella
-
14:36
Iso petosvyyhti Suomessa ja Norjassa: Epäillyt esiintyivät pankin turvallisuusasiantuntijoina ja poliiseina
-
14:25
Fysiikan Nobel-palkinto tekoälyn tutkijoille
-
13:54
Hamasin alainen terveysministeriö: Lähes 42 000 kuollut Israelin hyökkäyksessä Gazaan – MTV seuraa
-
13:53
Harri Heliövaara kärsi tappion Shanghaissa
-
13:49
Suora lähetys kello 16.45: Stubb ensimmäisenä valtionpäämiehenä Naton päämajassa uudella aikakaudella
-
13:48
Donald Trump mukana 1,5 miljardin jättihankkeessa
-
13:38
Nordean pankkipalveluissa taas vakava häiriö – "Kyse jo Suomen huoltovarmuudesta"
-
13:25
Kova näkemys: Kalle Rovanperän otteissa "petollisuutta"
-
13:21
Olli Halonen joutui pyörtämään täysin ennakkoajatuksensa TTK:sta: "Ajattelin, että eihän tuo ole mitään"
-
13:06
Uskaltaisitko tähän kyytiin? Filippiiniläinen huvipuisto on valtava sosiaalisen median sensaatio
-
13:02
Hallituksen kiistelty työmarkkinauudistus myöhästyy
-
12:56
Nyt on erikoista: FC Honka luopuu valmentajastaan, mutta ottaa hänet pian takaisin
-
12:52
Sudet tappoivat hirvijahdissa olleen metsästyskoira Patun: "Mitään ei ollut tehtävissä"
-
12:38
Yhdysvaltalaiseläkeläinen sai pitkän vankeustuomion Venäjällä – tuomittiin palkkasotilaana
-
12:32
Kylie Minogue saapuu esiintymään Suomeen
-
12:28
Venäjälle tehtiin ennennäkemätön isku Putinin syntymäpäivänä: "Ukrainalaiset hakkerit onnittelivat"
-
12:26
UPM Fibres aloittaa muutosneuvottelut – mahdolliset vähennykset 110 työtehtävää
-
Lataa lisää